Suomen Ranskan instituutti nostaa esiin kuukausittain luovan alan tekijöitä, joiden työ koskettaa nykypäivän Ranskaa ja Suomea.

Tuoreen näkökulman omaava DIY-lähestymistapa ja punk-estetiikka voisivat olla termejä kuvaamaan työtäsi. Voisitko kertoa luovasta prosessistasi, ja siitä kuinka ideat muuttuvat konkretiaksi?

Työprosessini on luonteeltaan hyvin orgaanista ja käytännönläheistä. Saan paljon ideoita kokeilun ja erehdyksen kautta, jonka kautta muodostuu mainitsemasi DIY-estetiikka. Vältän asioiden liiallista työstämistä esteettisessä mielessä, ja arvostan tiettyä vaivattomuutta.

Asut tällä hetkellä Pariisin ja Helsingin välillä. Minkä koet suurimmaksi eroksi näiden kahden kaupungin välillä, erityisesti mitä tulee niiden vaikutukseen työskentelyysi? Mitkä ovat lempiosoitteitasi Pariisissa?

Pariisi on epäilemättä muodin pääkaupunki, kun taas Suomessa alan teollisuus ottaa edelleen ensiaskeleitaan. Viime vuosina nuoret suomalaiset suunnittelijat, lähinnä Aalto-yliopiston kasvatit, ovat tehneet kansainvälistä läpimurtoa voittamalla merkittäviä palkintoja ja työskentelemällä tärkeissä kansainvälisissä muotitaloissa. Suomea verrataan ajoittain Belgiaan, jossa todistettiin kulttisuunnittelijoiden nousua 1980-90-luvuilla: meiltä kysytään usein ”miksi Suomi, miksi nyt…?”

Esteettisessä mielessä muoti ei ole kovin näkyvässä roolissa suomalaisessa katukuvassa, erityisesti mitä tulee pukeutumiseen tai mainontaan. Uskon visuaalisten ärsykkeiden tulevan usein muualta, joka johtaa erityyppisiin mallistoihin: suomalaisilla suunnittelijoilla on usein erilainen lähestymiskohta muotiin. Suurten muotitalojen puuttuminen Suomessa vapauttaa meidät tietyistä odotuksista, ja näin ollen voimme luoda ”suomalaista muotia”, mikä on mielestäni positiivista. Samaan aikaan tämä tarkoittaa sitä, että työmahdollisuuksia on harvassa, ellei perusta omaa merkkiä. Suomessa on pitkä matka muotiteollisuuden ja infrastruktuurin kehittämisessä, jotta se pystyisi tukemaan suurempaa, omavaraista vaateteollisuutta.

Pariisissa minulla on enemmän työmahdollisuuksia, mutta Suomessa minulla on huomattavasti helpompi pääsy erilaisiin tekstiilistudioihin kuin Ranskassa. Tämä luonnollisesti muuttaa tapaa, jolla lähestyn suunnittelutyötäni. En sanoisi sen olevan parempi tai huonompi asia, se on vain erilaista.

Yksi parhaista asioista Pariisissa on kaduilla vaeltelu ja ihmisten katselu. Teen tätä usein kaupungin pohjoisosissa (9. ja 18. kaupunginosissa) ja Bellevillestä eteenpäin. Rakastan käydä museoissa ja näyttelyissä (esim. Palais de Tokyossa ja The Communityssä). Kesällä viihdyn hyvin Buttes-Chaumont -nimisessä puistossa.

Valokuvaus, musiikki ja kuvataiteet – työskentelet muotisuunnittelijana, mutta lähestymistapaasi voisi luonnehtia poikkitaiteelliseksi. Kuinka tarpeelliseksi koet perinteiset erottelut kategorioineen, erityisesti keskustelun koskien korkeakulttuurin ja taideteollisuuden välisistä eroista?

Malliston suunnittelu on paljon enemmän kuin pelkkää tuotekehittelyä. Lopputuloksen pitäisi viestiä jostain suuremmasta kuin pelkästä vaatteesta: kertoa käsitteistä, tunteista ja ajatuksista… Vaatteet ovat vain tiivistys kaikesta tästä: kuvat ja esitykset kokoavat palapelin osaset yhtenäiseksi kertomukseksi. Mielestäni (hyvä) muotisuunnittelu on yhdistelmä kuvankäsittelyä (esteettisyys) ja tuotekehittelyä. Näen valokuvauksen tässä yhtälössä ennemmin työkaluna kuin erillisenä taiteenlajina.

Suhteeni musiikkiin on monimutkaisempi. Se on samanaikaisesti tärkeä inspiraationlähde, mutta koen sen tekemisen erillisenä asiana, se tulee eri lähteestä. Jos minun pitäisi luokitella tekemisiäni, sanoisin, että musiikki on minulle enemmän harrastus. Haluaisin jatkossakin tehdä sitä puhtaasta nautinnosta.

Näen luovuuden prosessin melko abstraktina asiana: mikä tahansa taiteenlaji onkin kyseessä, sitä voidaan kanavoida erilaisiin muotoihin, työkaluista ja niiden tavoitteista riippuen. Uusien taitojen oppiminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nykyään: automaation kautta tekniset taidot tulevat olemaan tulevaisuudessa hyödyttömiä. Ajatuksista ja tunteista tulee entistä tärkeämpää. Toisaalta, henkilökohtaisesti koen olevani nörtti, ja rakastan tietää miten eri asiat ovat tehty ja toteutettu, ja tästä saan myös paljon ideoita työskentelyyni. Muotisuunnittelijan näkökulmasta on tärkeää tietää miten vaatteet on toteutettu. Myös historian tunteminen on arvokasta: taustojen ja historian tunteminen on ehdottoman tärkeää. On kuitenkin lähes mahdotonta olla perillä kaikista eri aloista, niiden historiasta ja nykypäivästä. Kenties paras lähestymistapa poikkitaiteelliseen ajatteluun olisi yhteistyön kautta.

Viime vuosina Aalto-yliopisto on vahvistanut paikkansa kansainvälisen muotimaailman eturivissä. Mikä on mielestäsi menestyksen salaisuus?

Tuomas Laitinen tarjoaa opetussuunnitelman, joka vetää erinomaisuudessaan vertoja huippuyliopistoihin, kuten Central Saint Martinsiin. Kandidaattiohjelma listattiin vastikään kolmannelle sijalle maineikkaan BOF:n tahosta, ja syystä. Luokkakoot ovat pieniä, mikä tarkoittaa, että sisäänpääsy ei ole helppoa, mutta opiskelijat saavat paljon henkilökohtaista opinto-ohjausta ja avustusta työskentelyssään. Koulun fasiliteetit ovat mahtavat, ja opetus on ilmaista EU-maiden opiskelijoille. Pidän paljon myös rohkaisevasta ilmapiiristä, joka vallitsee sekä opiskelijoiden että opettajien välillä. Kyseessä on erittäin kilpailuhenkinen ala, mutta siitäkin huolimatta yleinen ilmapiiri on enemmän tukeva ja kannustava. Meitä kannustetaan osallistumaan kilpailuihin ja saamme paljon tukea töiden etsintään jopa valmistumisen jälkeen, mikä on hienoa.

Hyères-festivaali, Pitti Uomo… Olet viime aikoina työskennellyt usean merkittävän muotitapahtuman ja mielenkiintoisten yhteistöiden parissa. Mikä kuuluu seuraavaksi suunnitelmiisi?

Tällä hetkellä työskentelen freelancerina, ja olen myös aloittelemassa uutta mallistoa. Olisi mielenkiintoista tehdä erilaisia yhteistyökuvioita ihmisten ja muotimerkkien kanssa. Toiveissani olisi siis jatkaa yhtä monipuolisten projektien parissa kuin tähän asti, mutta en ole myöskään hylännyt ideaa muotitalossa työskentelystä.

Maria Korkeila

Muotokuva: Sofia Okkonen. Muut valokuvat: Maria Korkeila.

Share