Pannu Kuumana est une série d’interviews réalisée par la journaliste finlandaise Pihla Hintikka. A l’approche de la fête du travail : une interview de l’ex première ministre finlandaise, actuellement secrétaire général adjoint à l’OCDE Mari Kiviniemi sur le travail et les réformes en cours en France et en Finlande.

Pannu kuumana on Suomen Ranskan Instituutin keskustelusarja. Pihla Hintikka juttelee 5. osassa Suomen entisen pääministerin, nykyisen OECD:n apulaispääsihteerin Mari Kiviniemen kanssa työn tulevaisuudesta.

Maailmassa on hämmästyttävän paljon huonoa johtamista.

Suomen entinen pääministeri, nykyinen kansainvälisen OECD-järjestön apulaissihteeri Mari Kiviniemi asuu Pariisissa ja matkustaa maailmalla suosittelemassa, miten eri maiden hallitusten tulisi työelämää ja talouskasvua hoitaa. Nyt hän kertoo, millainen on hyvä työntekijä ja kuinka sellainen pärjää tulevaisuuden työmarkkinoilla.

PH: Miltä työn tulevaisuus näyttää nyt, OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi?

MK: Monipuoliselta ja moninaiselta, jossa muutos on pysyvää. Töitä, työpaikkoja ja työtehtäviä poistuu, mutta jotakin uutta tulee tilalle. On kolme trendiä, jotka erityisesti vaikuttavat siihen, millaiseksi työnkuva ja työmarkkinat muuttuvat. Ensinnäkin demografia eli väestökehitys. Väestön ikääntyminen on Suomessa ja monissa kehittyneissä maissa tosiasia. Lisäksi muuttoliike ja maahanmuutto vaikuttavat väestöön. Se taas muuttaa työelämää. Kun väestö ikääntyy, töissä pitäisi myös jaksaa pidempään.

Toinen on globalisaatio. Tavaroita tuotetaan tuotantoketjuissa eri puolilla maailmaa ja sillä on valtaisa vaikutus siihen, millaisia työpaikkoja kussakin maassa on tarjolla ja mitä tehtäviä ne sisältävät. Kolmas on teknologian kehitys. Automatisointi poistaa työtehtäviä ja muun muassa tehokkaammat tietokoneet, ”big data” ja internet uudistavat työelämän rakenteita.

PH: Ranskassa ja Suomessa molemmissa säädetään tällä hetkellä uutta työlakia. Mitä yhteneväisyyksiä ja eroja ehdotetuissa muutoksissa on?

MK: Muutoksilla pyritään saamaan työmarkkinoille enemmän joustoa, jota todella tarvittaisiin. Molemmissa maissa pitäisi lisätä paikallista sopimista. Mahdollisuus sopia palkoista ja osasta työehdoista joustavammin paikallisesti parantaisi työllisyyttä ja auttaisi yrityksiä sopeutumaan taloudellisten olosuhteiden muutoksiin.

Ranskassa työllistämiseen liittyy paljon byrokratiaa. Lait ovat monimutkaisia ja irtisanomisten oikeusprosessit työläitä ja kalliita. Niiden kustannuksia pitäisi pienentää ja työnantajien oikeusturvaa parantaa. Epävarmuuden vähentäminen kannustaisi työnantajia työllistämään lisää pitkäaikaisiin, pysyviin työpaikkoihin.

Suomessa puolestaan työttömyysturvan kestoa pitäisi lyhentää. Se kannustaisi varhaiseen työnhakuun. Työllisyyskoulutukseen ja työnhakuprosessissa tukemiseen on syytä myös panostaa. Ja toimet pitäisi aloittaa aikaisemmin, jotta työntekijät eivät olisi oman onnensa nojassa hirveän pitkään. Myös palkkataso pitäisi Suomessa määritellä kuten muissa Pohjoismaissa, joissa vientialat määräävät palkankorotustahdin. Niiden tulee olla suhteessa tuottavuuden kasvuvauhtiin, jotta kilpailukyky säilyy.

PH: Mikä uusissa työlakiehdotuksissa sinua mietityttää eniten ja tekisitkö jotakin toisin?

MK: Ranskan hallituksen alkuperäinen esitys oli kunnianhimoinen. Olisi ollut hyvä, että se olisi sellaisena viety maaliin asti. Esitykseen tehdyt heikennykset tai lievennykset johtavat siihen, ettei työmarkkinoille tule riittävästi joustavuutta. Esimerkiksi irtisanomisiin liittyville oikeustapauksille ei tulekaan korvauskattoa vaan vapaaehtoinen taulukko. Tuskin kukaan työnantaja haluaa toimia tahallaan väärin, mutta jos kuitenkin niin käy, kustannukset ovat tosi kovat. Se jäykistää työmarkkinoita ja vähentää työnantajien halukkuutta ja intoa palkata pysyviä työntekijöitä. Se ei ole hyvä asia kummallekaan pitkällä tähtäimellä. Erityisen hankalaa se on pienille yrityksille, jotka ovat kuitenkin hanakimpia työllistäjiä.

PH: Miten ranskalainen ja suomalainen työfilosofia mielestäsi eroavat toisistaan?

MK: Joka maassa on oma kulttuurinsa ja tapansa. Työskentelen kansainvälisessä järjestössä, joten en ole aihepiirin paras asiantuntija. Ehkä Ranskassa ollaan sosiaalisempia ja viipyilevämpiä kuin Suomessa, jossa tullaan töihin tiettyyn aikaan ja lähdetään pois kellon mukaan. Suomessa työt tehdään ja kokoukset pidetään tehokkaasti, eikä turista ylimääräisiä. Työpäivä alkaa ja päättyy Ranskassa taas myöhemmin kuin Suomessa. Kun menen töihin yhdeksäksi, sihteerini ei ole yleensä vielä paikalla. Mutta hän on tietenkin illalla myöhempään.

PH: Millaisilla töillä tulee tulevaisuudessa olemaan enemmän kysyntää ja millaisilla vähemmän?

MK: Rutiiniluonteisilla tehtävillä, jotka eivät edellytä ihmisten välistä vuorovaikutusta, on jatkossa vähemmän kysyntää, koska niitä on helpompi automatisoida. Enemmän kysyntää taas on sellaisilla, joissa tarvitaan moniulotteisten ongelmien ratkaisukykyä, uuden tiedon omaksumista ja digitaalisia taitoja. Pitää löytyä myös luovuutta, muutosvalmiutta ja sosiaalisia taitoja. Ei-rutiiniluonteisille, mutta matalan koulutustason töillekin tarvitaan jatkossa tekijöitä.

Lisäksi on tärkeää valmistautua siihen, että elämä on jatkuvaa oppimista. Valmistuminen tutkintoon tai ammattiin ei riitä, vaan sen jälkeen opitaan paljon työssä. Pitää myös olla valmis kouluttamaan itseään. Ei saa ajatella, että koulun penkillä opin kaiken tarvittavan ja sillä mennään. Asenteen pitää olla, että on toki opittu jotain, mutta ei tässä vielä valmiita olla.

Suomessa koulutuksessa on aina panostettu osaamiseen. On hyvä, että vuorovaikutustaitoja ja esiintymiskykyä nostetaan nyt enemmän esille. Jos et osaa kommunikoida, et pysty ratkaisemaan ongelmia. Siihen tarvitaan muita ihmisiä. Vuorovaikutustaidot kehittyvät jokaisen elämässä ja kotona, mutta myös koulussa, osana opetussuunnitelmaa, ihan varhaiskasvatuksesta lähtien. Jatkossa niiden tulee olla yhä keskeisempi osa sitä.

PH: Entä millainen on mielestäsi hyvä työmoraali?

MK: Kun tekee työnsä sillä tavalla kuin tekisi sitä itselleen tai omaa kotiaan varten. Mutta ei saa unohtaa, että työtä ei tarvitse ottaa kotiin mukaan. Mielestäni kuuluu hyvään työmoraaliin, ettei jatkuvasti kanna työmurheita mukanaan. Palautumista tarvitaan, jotta voisi olla hyvä työssään. On hyvän työmoraalin osoitus, että osaa ottaa oman aikansa, pitää lomansa, vapaapäivänsä ja antaa aikaa perheelle, läheisille ja ystäville.

PH: Le Monden tutkimuksen mukaan 3,2 miljoonalla ranskalaistyöntekijällä on riski sairastua burnoutiin, ja Suomessakin ollaan yhä enemmän uupumuksen vuoksi pois töistä. Mitä se kertoo työelämästä?

MK: Maailmassa on hämmästyttävän paljon huonoa johtamista. Totta kai jokaisella on oma vastuu kuunnella itseään ja nostaa kissa pöydälle, kun tarvitsee. Se ei ole aina helppoa, varsinkin jos on määräaikaisessa työsuhteessa. On ymmärrettävää, että silloin ei ehkä ensimmäisenä lähde puhumaan, että tämä on nyt liikaa ja tämän voisi nyt tehdä toisin. Vastuu on ennen kaikkea työn organisoijalla ja johtotehtävissä olevilla henkilöillä, jotka miettivät, kuka tekee mitäkin. Heillä on vastuu katsoa, että työt on järjestetty siten, että ne hoituvat ja samalla työntekijät jaksavat. Niin kuin näistä burn out -lukemista nähdään, töiden organisoinnissa on kehittämisen paikka eri puolilla maailmaa.

PH: Entä tuleeko tulevaisuudessa palkkatyön tilalle kansalais- tai peruspalkka?

MK: Se, että voi omalla työllään vaikuttaa siihen, mitä ansaitsee, on hyvä kannustin. Minun on vaikea uskoa sellaiseen maailmaan, että pelkällä kansalaispalkalla mentäisiin. Mutta jos ajattelen meidän nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää, siellä on jo kansalaispalkan tapaisia elementtejä. Sellaisellakin on siis oma roolinsa yhteiskunnassa, mutta ei kaiken korvaajana.

On selvää, että pitkäaikaisten, pysyvien työpaikkojen määrä vähenee, mutten usko, että ne tulevat poistumaan. En osaa kuvitella, että esimerkiksi sairaaloissa kaikki lääkärit ja sairaanhoitajat tai kouluissa opettajat työskentelisivät määräaikaisilla pesteillä. Työmarkkinoita leimaa joustavuus, joka on positiivista. Mutta voi sitä kuvata myös vähän negatiivisemmin lyhytjänteiseksikin.

PH: Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka eivät maailmankatsomuksellisista tai muista syistä halua töihin ollenkaan?

MK: Lähden siitä, että jokainen osallistuu omalla panoksellaan yhteiskunnan toimintaan. Kaikki eivät pysty työntekoon, jos on esimerkiksi jokin vamma tai sairaus. Mutta muut pystyvät. Yhteiskunnassa jokaisella on sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Yksi niistä on osallistua omalla panoksellaan. Jollekin se on vähän isompi ja toiselle vähän pienempi. Ajatus vapaamatkustajista, jotka eivät tee mitään, on minulle vieras.

Jos joutuu irtisanotuksi, ei siinä muu auta kuin ajatella positiivisesti ja kehittää omaa osaamistaan. Kannattaa etsiä, löytyisikö uudelleen kouluttautumisen kautta mahdollisuuksia, jos edellisessä yrityksessä sitä ei ole löytynyt. Ihmisillä on paljon löytämättömiä voimavaroja. Vaikka ei tekisi tohtorintutkintoa viisikymppisenä, niin jokaisella on resursseja uusiutumiseen missä iässä tahansa.

PH: Millä tavalla olet itse kehittynyt OECD:n työssäsi ja mitä uutta olet oppinut?

MK: Olen aikaisemminkin työskennellyt erilaisten ihmisten kanssa ja monikulttuurisessa ympäristössä, mutta täytyy sanoa, että täällä Ranskassa työskentely kansainvälisessä organisaatiossa on hirveän mukavaa. OECD on think tank mutta myös do tank. Me emme vain tee selvityksiä ja anna suosituksia, mitä maiden pitäisi tehdä, vaan me myös autamme maita panemaan suosituksiamme toimeen eri politiikkalohkoilla.

Välillä tuntuu, että istun taas koulunpenkillä, kun omaksun uutta tietoa. Työtehtäviini kuuluu kertoa eri maissa OECD:n tutkimusten ja selvitysten johtopäätöksistä. Ja jotta voisin viedä viestiä eteenpäin, pitää viesti ensin osata. Sen oppimiseen menee oma aikansa.

PH: Kuinka tärkeä asia työ on elämässä?

MK: Jokainen varmasti haluaa kokea itsensä tarpeelliseksi. Että on joku paikka ja tehtävä. Useimmille meille se on työpaikka, jossa on oma tärkeä rooli ja omat tehtävät. Se voi olla myös jotain muuta kuin palkkatyötä eli tehtävä, jossa voi toteuttaa itseään ja olla iloksi myös muille.

Pitää olla myös valmis sopeutumaan muutokseen, vaikka se ei aina kivaa olekaan. Tiedän itsekin, ettei aina jaksaisi muutosta, vaan ajattelen, että voisiko nyt mennä tällä vanhalla vaan. Ymmärrän hyvin, ettei aina ole kaikkein alteimmillaan oppimaan uutta, mutta täytyy pitää positiivinen asenne. Se on ehkä osaltaan sisäsyntyistä.

Luotan myös suomalaiseen yhteiskuntamalliin. Olemme sitoutuneet kehittämään suomalaista yhteiskuntaa niin, että kaikista pidetään huolta. Ja pyrimme siihen, että jokaisella olisi perusturva, mahdollisuus koulutukseen ja koulutuksen kautta työelämään. Positiivisuus tulee uskosta, että pystymme yhdessä kehittämään suomalaista yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Uskosta meihin kaikkiin, ihmisiin pohjimmiltaan.

PH: Millaisena näet työelämän kymmenen ja parinkymmenen vuoden päästä?

MK: En näe mitään hirveää vallankumousta, edes robotisaation ja teknologian kehityksen myötä. Työelämä tulee olemaan pikemminkin jatkuvaa evoluutiota kuin revoluutiota. Jos nyt mentäisiin kurkistamaan 10-20 vuoden päähän työpaikkoihin, niin toimistot saattaisivat näyttää erilaisilta. Jos ajattelen joitakin vuosia taaksepäin, niin pöydille ovat tulleet koko ajan mukana kulkevat läppärit ja älypuhelimet sekä etätöitä tehdään nyt enemmän. Mitään revoluutiota ei ole tapahtunut. Vaikka teknologia kiihtyvällä tahdilla edistyy, tulee itsestään ajavia autoja ja niin edelleen, minun on vaikea uskoa mielettömään mullistukseen. Että tuo Instituutin kahvila tuosta olisi yhtäkkiä poistunut ja paikalla olisi vain pelkkä robottiautomaatti.

Ajatus Pariisista: ”Pariisi on kaunis kaupunki, jossa on mahdollisuuksia, ammennettavaa, tekemistä ja näkemistä vuosikymmeniksi. Viikonloppuisin tykkään hakea patongin ja croissantin ihan vierestä omasta korttelista ja käydä Ienan torilla ostamassa ruokaa. Metro on kätevä tapa liikkua eri puolille, ja kävellen voi käydä joka paikassa, hoitaa pesulat, kaupat ja pienet asiat. Syön enemmän ulkona kuin Helsingissä. Joka kerta voi mennä eri ravintolaan, eikä silti ehdi käydä kaikissa. Arki täällä on kivaa vaihtelua Suomi-elämään. Mieheni kanssa käymme katsomassa Pariisin nähtävyyksiä ja museoita, ettemme havahtuisi joku päivä ajatukseen, että asuttiinpas Pariisissa mutta ei tullut käytyä missään. Kivointa on ollut tutustua muuhun Ranskaan. Olemme käyneet autolla Loiren laaksossa ja linnoissa. Silloin tällöin käymme myös Saint-Ouenin kirpparilla.”

Ajatus Instituutista: ”Hieno näyteikkuna Suomeen ja suomalaisuuteen, myös ihan fyysisesti, kun tänne näkee kadulta sisään. Instituutille on todellakin tarvetta.”

Ajatus kodista: ”Koti on siellä, missä ovat rakkaat ja läheiset. Tällä hetkellä se on Pariisissa ja Suomessa, vähän siellä sun täällä.”

Partager

Pas de commentaires

Soyez le premier à nous laisser un commentaire

Répondre