Saamelaisesineet palaavat Saamenmaalle

Vuonna 1905 suomalainen taidemaalari Gabriel Engberg kulki Suomen Lapissa etsimässä inspiraatiota taiteelliseen työhönsä. Matkallaan hän viivähti Inarin alueella ja tapasi paikallisia, saamelaisia, joilta hän hankki muistoksi käsitöitä. Myöhemmin hänestä tuli Hämeen museon intendentti ja Lapista, Saamenmaalta koottu esineistö päätyi Hämeen museon kokoelmiin. Engberg oli yksi monista Saamenmaalla liikkuneista matkamiehistä. Monet heistä keräsivät saamelaista kulttuuriperintöä, joka sitten päätyi museoiden kokoelmiin ja näytteille, Saamenmaan ulkopuolelle. Nyt esineet palaavat takaisin kotiin Saamenmaalle repatriaatioiden kautta.

Vuosisatoja museot ympäri maailmaa ovat tallentaneet, tutkineet ja esitelleet alkuperäiskansojen kulttuuriperintöä. Maailman museoissa alkuperäiskansojen kulttuuriperintöä on tulkittu erilaisessa ja vieraassa kontekstissa, ulkopuolisten näkökulmasta. Tämä on johtanut siihen, että museoissa alkuperäiskansojen kulttuuriperintöön liittyvä perinteinen tieto ja taito ovat unohtuneet, ja esineet muuttuneet museo-objekteiksi, jotka symbolisoivat eksoottista ja vierasta toiseutta.

Myös Saamenmaa ja saamelaiset ovat vuosisatojen ajan kiinnostaneet virkamiehiä ja matkaajia. Saamelaiset ovat Pohjois-Skandinaviaa ja Venäjän pohjoisosia asuttava kansa, joka puhuu useita eri saamenkieliä ja on perinteisesti saanut elantonsa poronhoidosta, kalastuksesta ja pyynnistä. Alueellisten, kielellisten ja kulttuuristen eroavaisuuksien vuoksi saamelaiset jakautuvat useisiin pienempiin ryhmiin saamelaisyhteisön sisällä. Saamelaisilla on vuosisatojen ajan ollut hyvät yhteydet ympäröivään maailmaan ja aktiiviset kauppasuhteet ympäri Eurooppaa. Pohjoinen ja sitä asuttavat saamelaiset ovat kiehtoneet kautta aikojen ja niinpä myös saamelaisten kulttuuriperintö on levinnyt Lapin kulkijoiden mukana Suomen ja maailman museoihin.

Viime vuosikymmenten aikana alkuperäiskansat ympäri maailmaa ovat alkaneet vaatia yhä voimallisemmin kulttuuriperintönsä palauttamista, joka on johtanut repatriaatioprosesseihin eri puolilla maailmaa. Tässä kontekstissa repatriaatiolla tarkoitetaan kulttuuriperinnön palauttamista alkuperäiseen kotimaahansa tai yhteisöönsä. Keskustelu siitä, kuka omistaa ja hallinnoi alkuperäiskansojen menneisyyttä, jatkuu ja voimistuu. Repatriaatioiden kautta monet alkuperäiskansayhteisöt pyrkivät elvyttämään jo kadonneita tai unohtuneita perinteitä. Siksi olemme viime vuosina nähneet useita esimerkkejä alkuperäiskansojen materiaalisen ja immateriaalisen kulttuuriperinnön repatriaatioista. Myös saamelaisyhteisö yhdessä saamelaismuseoiden kanssa edistävät yhä aktiivisemmin saamelaisen kulttuuriperinnön palauttamista Saamenmaahan.

Vuonna 2015, yli sata vuotta taidemaalari Engbergin matkan jälkeen, hänen keräämänsä esineet palasivat Inariin. Museokeskus Vapriikki Tampereella halusi palauttaa saamelaisesineet kotiseudulleen ja näin Suomen ensimmäinen saamelaisesineiden repatriaatio, kotiin paluu toteutui. Tämä palautus aloitti repatriaatioiden ketjun Suomessa – nyt jo neljä museota on palauttanut saamelaiskokoelmia saamelaisyhteisölle. Ehkä merkittävimpänä, Suomen kansallismuseo ja Saamelaismuseo Siida allekirjoittivat aiesopimuksen vuonna 2017 Kansallismuseon yli 2500 saamelaisesinettä käsittävän kokoelman palautuksesta saamelaisyhteisölle, kun kokoelmalle saadaan asianmukaiset säilytystilat Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidan laajennuksen valmistuttua 2022.

Suomen kansallismuseon kokoelmissa oleva kolttasaamelainen vaimonpäähine, joka siirtyy Kansallimuseon repatriaation myötä Saamelaismuseo Siidan kokoelmiin. © Saamelaismuseo Siida.

Saamelaisten kulttuuriperintö museoissa

Suomen alueella asuvien saamelaisten kulttuuriperintöä on tallentanut ennen Saamelaismuseo Siidan perustamista lähinnä Suomen kansallismuseo, jonka kokoelmissa on noin 2500 saamelaisesinettä. Kansallismuseon saamelaiskokoelmaa ovat kartuttaneet monet tunnetut kansan- ja kielitieteilijät, Lapissa työskennelleet virkamiehet ja saamenkansan ystävät ja puolestapuhujat. Pienempiä saamelaiskokoelmia on kuitenkin Suomen muissakin museoissa ja Euroopan museoissa. Nämä kokoelmat sisältävät pääasiassa 1700–1800-luvuilla Saamenmaalta kerättyä esineistöä. Kokoelmissa on paljon harvinaisuuksia – esineitä, jotka eivät enää ole saamelaisyhteisön aktiivisessa käytössä tai joiden käyttötarkoitus ja -tapa on jopa unohtunut.

Saamelaismuseo Siida on perustettu vuonna 1959 ja samalla aloitettiin museon kokoelmien kartuttaminen. Suuri osa saamelaisten materiaalisesta kulttuuriperinnöstä tuhoutui II Maailmansodan loppupuolella vuosina 1944–1945 käydyssä Lapin sodassa. Vetäytyessään Suomesta saksalaisjoukot polttivat laajoja alueita ja erityisesti teiden varsilla olevia kyliä Lapissa. Saamelaismuseon perusti Suomen ensimmäinen saamelaisyhdistys Samii Litto ry, joka koki tärkeäksi tallentaa ja dokumentoida sodan jälkeen jäljellä olevaa saamelaisten kulttuuriperintöä. Vuonna 1998 Saamelaismuseo Siida sai modernit museotilat ja seuraavana vuonna Saamelaismuseosta tuli valtakunnallinen erikoismuseo, jonka erityistehtävä on tallentaa, tutkia ja esitellä Suomen saamelaisten kulttuuriperintöä. Tämä tehtävä on ainoastaan Saamelaismuseo Siidalla Suomessa.

Norjassa ja Ruotsissa saamelaisilla on vastaavanlaisia saamelaismuseoita. Ruotsin Jokkmokkissa toimii Ruotsin Tunturi- ja saamelaismuseo Ájtte ja Norjassa taas on useita alueellisia saamelaismuseoita. Myös Norjassa on parhaillaan menossa saamelaisen kulttuuriperinnön repatriaatioprosessi, joka sai alkunsa jo vuonna 2007 aloitetussa Bååstede-hankkeessa. Norsk Folkemuseum palauttaa puolet saamelaiskokoelmistaan Norjan saamelaismuseoille. Palautettuja esineitä on jaettu alkuperänsä mukaan siihen saamelaismuseoon, jonka alueelta esine on alun perin kerätty.

Vuosina 2007–2008 Pohjoismaiden saamelaismuseoilla oli yhteishanke, Recalling Ancestral Voices – Repatriation of Sámi Cultural Heritage, jossa saamelaismuseot kartoittivat pohjoismaisten museoiden saamelaiskokoelmia. Hanke oli merkittävä ensiaskel saamelaiskokoelmien repatriaatioille, sillä hankkeessa saatiin suuri määrä tietoa kokoelmien sisällöistä, niiden taustoista ja laajuudesta. Hankkeen ehkä merkittävimpänä tuloksena oli se, että Pohjoismaiset museot joutuivat selvittämään saamelaiskokoelmiensa tilaa, ja pohtimaan kokoelmien palauttamista saamelaisyhteisölle.

Saamelaisnaiset käyttivät sarvilakkia aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Lakki jäi kuitenkin pois käytöstä – yleisimmän tulkinnan mukaan kristityt papit eivät hyväksyneet pirun sarvelta näyttävän lakin käyttöä. Kuvan sarvilakki palautui saamelaisyhteisölle Museokeskus Vapriikin repatrioidessa saamelaiskokoelmansa Saamelaismuseo Siidaan. © Saamelaismuseo Siida.

Repatriaatiot merkitsevät

Repatriaatioilla on suuri merkitys saamelaisyhteisölle, sillä saamelaisilla alkuperäiskansana tulee olla oikeus hallinnoida omaa kulttuuriperintöään. Museot ovat voimallisia yhteisöjen ja yksilöiden identiteettien rakentajia ja vahvistajia. Kulttuurisen identiteetin tukeminen on myös monen alkuperäiskansamuseon keskeisimpiä tehtäviä. Museon kokoelmat ja näyttelyt heijastavat museon taustaa, tehtävää ja valittua näkökulmaa ja ovat siksi aina näistä lähtökohdista tehtyä tulkintaa kulttuurista, ilmiöstä tai teemasta. Alkuperäiskansojen ulottumattomiin viety kulttuuriperintö ei mahdollista alkuperäiskansoille mahdollisuutta hallinnoida, tulkita ja esittää kulttuuriperintöään omasta näkökulmastaan. Tähän epäkohtaan repatriaatiot ovat osaltaan ratkaisu. Myös saamelaisille ja saamelaismuseoille on tärkeää päästä kertomaan omasta kulttuuriperinnöstään omin sanoin ja esitystavoin sekä määrittelemään, mikä kulttuuriperinnöstä on keskeistä tallentaa tuleville sukupolville.

Saamenmaalla, saamelaisyhteisön ulottuvilla olevilla saamelaiskokoelmilla on erityinen arvo. Useiden palautetuissa kokoelmissa olevien esineiden alkuperä on yhä jäljitettävissä ja näin moni voi päästä kosketuksiin esivanhempiensa esineistön kanssa. Repatriaatioiden suurin arvo lieneekin symbolinen. Esivanhempien perintö palaa kotiin sadan vuoden etelän matkan jälkeen. Konkreettista esineiden palauttamista tärkeämpää on esineisiin liittyvän perinteisen tiedon, muistitiedon, tarinoiden ja esivanhempien kädenjäljen palautuminen saamelaisyhteisölle. Saamelaista kulttuuria on tutkittu ja tulkittu vuosisatoja Saamenmaalta kerättyjen esineiden kautta ja siksi nyt on tärkeää, että saamelaiset pääsevät itse käyttämään ja tulkitsemaan tuota tietoa omista näkökulmistaan. Tällä tavoin saamelaiset pääsevät hallinnoimaan omaa kulttuuriperintöään.

Symbolisen merkityksen lisäksi repatriaatioilla on suuri käytännön merkitys. Repatriaatioiden kautta saamelainen kulttuuriperintö palaa Saamenmaalle, jossa se on paremmin saamelaisyhteisön saavutettavissa. Kun kokoelmat ovat lähellä käyttäjiään, yhteisö pääsee hyödyntämään niitä helpommin. Saamelaisyhteisöllä on myös paremmat mahdollisuudet osallistua näihin palautettuihin kokoelmiin liittyvään kokoelmatyöhön sekä suunnitella ja kehittää työtä yhdessä saamelaismuseoiden kanssa. Yli 60 prosenttia saamelaisista kuitenkin asuu nykyään saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, ja on tärkeää, että saamelaiskokoelmat ovat myös heidän saavutettavissaan. Tähän me Saamelaismuseo Siidassa pyrimme löytämään ratkaisuja parantamalla kokoelmien digitaalista saatavuutta erilaisten verkkotietokantojen ja esimerkiksi esineiden 3D-mallintamisen avulla ja toisaalta jalkautumalla myös Saamelaismuseon keskeisimmän toiminta-alueen eli nykyisen saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle kertomaan kokoelmatyöstä ja kokoelmista.

Lapsen kehto eli komsio, joka saatiin Saamelaismuseo Siidan kokoelmiin Hämeenlinnan kaupunginmuseon repatriaatiossa. © Saamelaismuseo Siida.

Alkuperäiskansamuseoiden näkökulmasta repatriaatiot voimistavat museoiden asemaa alkuperäiskansojen kulttuureja tallentavina, tutkivina ja esittelevinä organisaatioina. Saamelaismuseo Siidan rooli saamelaisyhteisön muistin ja muistojen tallentajana on vahvistunut repatriaatioiden kautta. Saamelaismuseon kokoelmat koostuvat pääasiassa 1930-luvun jälkeen valmistetusta ja kerätystä esineistöstä. Repatriaatioiden kautta Saamelaismuseo Siidan kokoelmat täydentyvät 1900-luvun alun ja 1700–1800-lukujen esineistöllä. Tämä mahdollistaa vanhempien kokoelmien esittelyn yhteisölle laajemmassa mittakaavassa, mitä muissa museoissa olisi mahdollista. Se mahdollistaa myös vanhempien saamelaiskokoelmien tutkimisen saamelaisyhteisössä ja esineisiin liittyvän, osittain jo kadonneen tai unohtuneet tietotaidon ja perinteiden elvyttämisen, uudelleen muistamisen ja käyttöön ottamisen.

Omien juurien tunteminen merkitsee paljon – tieto siitä mistä tulet, auttaa ymmärtämään sitä, kuka olet nyt ja mihin olet menossa. Juurien tunteminen on keskeistä yksilön ja yhteisön identiteetin rakentumiselle. Saamelaismuseoilla on tärkeä rooli saamelaisten juurien, yhteisöllisen muistin huolenpitäjänä. Repatriaatioiden myötä saamelaismuseot voivat toteuttaa tärkeää tehtäväänsä kokonaisvaltaisemmin ja saamelaisyhteisö taas pääsee muistelemaan ja uudelleen muistamaan menneisyyttään ja palauttamaan, ylläpitämään sekä vahvistamaan yhteyttä juuriinsa. Repatriaatiot tuovat menneet sukupolvet, heidän maailmankuvansa ja kädenjälkensä lähemmäksi meitä. Meidän tehtävänä on jatkaa juurien kasvattamista tuleville sukupolville.

Amanuenssi Anni Guttorm
Saamelaismuseo Siida, Inari

Tämä artikkeli on luettavissa instituutin syksyn Duddjot-ohjelmistojulkaisussa ranskaksi ja englanniksi, joka on jaossa ilmaiseksi Institut finlandais’n tiloissa. Kuva julkaisusta: Sofia Okkonen.