Tämän artikkelin tekstit ovat luettavissa IF julkaisussa ranskaksi ja englanniksi. Julkaisu on ilmaiseksi jaossa Institut finlandais’lla 6.9.2019 lähtien.

Johanna Råmanin alkusanat

Institut finlandais’n syksyn ohjelma esittelee monipuolisesti saamelaista kulttuurielämää. Gallerianäyttelyn, kuukausittaisen elokuvaohjelmiston, julkaisun ja muiden kohtaamisten kautta instituutti nostaa esiin ajankohtaisia ääniä ja teemoja Saamenmaalta. Haluamme olla mukana vahvistamassa ja edistämässä elinvoimaisen alkuperäiskansan, saamen kielten ja kulttuurin asemaa ja tunnettuutta maailmalla. Suomalaisissa kouluissa kerrotaan valitettavan vähän Euroopan unionin ainoan tunnustetun alkuperäiskansan kulttuurista ja historiasta, ja olisi toivottavaa, että kotimaamme tiedotusvälineiden tiedon välittäminen aiheesta olisi myös moniäänisempää. Syksyn ohjelmakokonaisuus ja tämä julkaisu on toteutettu vahvassa dialogissa yhdessä saamelaisten kanssa.

Saamelainen kulttuuri tarjoaa meille viisauksia ja elämäntapoja, joita olisi syytä kuunnella. Yksi näistä on kestävä tapa elää pohjoisen ainutlaatuisen, mutta herkän luonnon kanssa. Tämän merkitys korostuu erityisesti tilanteessa, jossa ilmastonmuutos lisää entisestään paineita arktisten alueiden maankäyttöön. Saamelaisen kulttuurin ja elämäntavan säilyminen on turvattava ja sen asemaa parannettava. Instituutin syksyn elokuvaohjelmistossa esitetään esimerkiksi Marja Helanderin Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut, joka tutkii perinteisen saamelaisen elämäntavan ja modernin yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Tärkeässä osassa teoksessa ovat myös kysymykset maanomistajuudesta, kulutuksesta ja ihmisten luontosuhteesta.

On suuri ilo ja kunnia esitellä instituutin yleisölle laaja kattaus korkeatasoista ja ajankohtaista saamelaiskulttuuria, joka elää kaikin puolin vilkasta aikaa, ja joka on vähitellen enemmän näkyvillä niin mediassa, taidekentillä kuin laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa Suomessa. Saamelaiskulttuuri kiinnostaa nyt ja syystä. Kunnioitus ja ymmärrys ainutlaatuisesta alkuperäiskulttuurista alkaa, kun tieto siitä lisääntyy.

Johanna Råman, Suomen Ranskan instituutin johtaja

 


 

Pirita Näkkäläjärven pääkirjoitus

Keväällä 2018 osallistuin Benelux-instituutin kutsusta Remembering 1918 -hankkeeseen Brysselissä, jonka yhteydessä vedin saamelaisaiheisen yleisökiertueen The House of European History -museossa. Vaikka talossa ei ollut esillä mitään saamelaisista, pystyin vetämään kierroksen pysähtymällä tiettyjen näyttelyesineiden, kuten karttojen, patsaiden, kolonialismia kuvaavien valokuvien ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kohdalla, löytäen niistä yhtymäkohtia saamelaisten historiaan.

Kierroksen päätyttyä yleisön kysymystulvasta ei meinannut tulla loppua. Parhaiten mieleeni jäi suomalaismies, joka kertoi oppineensa 45 minuutissa enemmän saamelaisista kuin koko 50-vuotisen elämänsä aikana – samalla naureskellen, että sitä varten piti tulla aina Brysseliin asti.

”Saamelaisyhteisö ja -kulttuuri ovat äärimmäisen elinvoimaisia, ja halu kielen ja kulttuurin elävänä säilyttämiseen ja niiden siirtämiseen tuleville sukupolville on suuri.”

Kuulen samanlaisia kommentteja työelämässä. Saan usein kuulla, että olen ensimmäinen saamelainen, jonka työkaverini ovat koskaan tavanneet tai että heille ei ole koulussa opetettu mitään saamelaisuudesta.

Mitä sitten haluan kertoa?

Saamelaisyhteisö ja -kulttuuri ovat äärimmäisen elinvoimaisia, ja halu kielen ja kulttuurin elävänä säilyttämiseen ja niiden siirtämiseen tuleville sukupolville on suuri. Saamelaiset ja saamelainen kulttuuri joutuvat kuitenkin koko ajan taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Yhteiskunnan rakenteet – kuten koululaitos – heijastavat ainoastaan suomalaista maailmankuvaa, vaikka Suomen valtio on rakennettu kahden kansan, suomalaisten ja saamelaisten maille. Saamelaiskulttuuria rakentavat instituutiot kärsivät myös kroonisesti resurssipulasta.

Perinteiden jatkuvuus katkeamattomana on kaikki kaikessa, sillä ne pitävät saamelaista kulttuuria ja yhteisöä pystyssä. Perinteet ovat yksi keskeisistä arvoistamme. Perinteet eivät kuitenkaan tarkoita museossa pölyttyviä esineitä vaan jotain, mikä muuttuu maailman muuttuessa – menettämättä kuitenkaan olemustaan. Elävä duodji– eli saamenkäsityöperinne, perinteiset elinkeinot kuten poronhoito ja kalastus, joikuperinne ja kaikki kolme Suomessa puhuttavaa saamen kieltä ovat yhteisölle äärimmäisen tärkeitä.

Kuva Lada Suomenrinteen ohjaamasta lyhyetelokuvasta ”Árbi / Heritage”, joka esitetään instituutilla 26.9.2019. Árbi © Skabmagovat

Sápmissa puhutaan yhteensä yhdeksää saamen kieltä. Kolmea niistä eli pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea puhutaan Suomessa. Kaikki yhdeksän kieltä ovat uhanalaisia.”

Saamelaiset ovat alkuperäiskansa, joka on asunut Saamenmaalla ennen valtioiden rajoja vetämistä. Saamelaisten koti, Sápmi, on laaja alue, joka ulottuu Kuolan niemimaalta Venäjän puolelta Keski-Norjaan ja -Ruotsiin. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän rajat ovat kuitenkin pirstoneet Sápmin neljään osaan.

Suomen puolella on noin 10 400 saamelaista. Suomessa saamelaisten määrä tiedetään hyvin tarkkaan, sillä Suomessa toteutettiin vuonna 1962 saamelaisten väestötutkimus, mutta se jäi puolitiehen muissa Pohjoismaissa. Norjan puolella arvioidaan olevan noin 50 000-65 000 saamelaista, Ruotsissa 20 000-30 000 ja Venäjällä 2 000.

Sápmissa puhutaan yhteensä yhdeksää saamen kieltä. Kolmea niistä eli pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea puhutaan Suomessa. Kaikki yhdeksän kieltä ovat uhanalaisia. Eri saamen kieliä puhuvat ymmärtävät vaihtelevasti toisiaan. Sápmin laidoilla puhuttujen eteläsaamen ja kiltinänsaamen puhujilla on vaikeuksia ymmärtää toisiaan, mutta vierekkäin sijaitsevien saamen kielten kuten pohjoissaamen ja inarinsaamen puhujien on helppoa ’gulahallat’ eli kommunikoida keskenään.

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa tunnustettu alkuperäiskansa. Suomessa saamelaisten asema alkuperäiskansana on tunnustettu perustuslaissa. Vuodesta 1995 lähtien saamelaisilla on alkuperäiskansana ollut oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan Suomessa. Saamelaisia Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa edustavat virallisesti vaaleilla valittavat parlamentit, saamelaiskäräjät.

Saamelaisten oikeudet eivät kuitenkaan toteudu täysimääräisesti yhdessäkään Pohjoismaassa tai Venäjällä. Saamelaiset eivät itse saa määritellä ketkä kuuluvat saamen kansaan, vaan esimerkiksi Suomessa sen määrittää korkein hallinto-oikeus. Tenojoen kalastusta hallinnoivasta sopimuksesta päättivät Norjan ja Suomen virkamiehet, saamelaiset eivät saaneet osallistua kokoukseen. Sopimuksen seurauksena saamelaisten perinteisiä lohenpyyntimuotoja rajoitettiin 80 prosenttia, ja turistien harjoittamaa lohestusta vain 40 prosenttia. Saamelaisten ja paikallisten vetoomukset kaikuivat jälleen kuuroille korville, kun Lapin liitto päätti jatkaa Jäämeren rautatien suunnittelua. Toteutuessaaan rautatie halkoisi kuusi pohjoissaamenkielistä, inarinsaamenkielistä ja koltansaamenkielistä paliskuntaa ja olisi kuolinisku niiden poronhoidolle.

Pohjoismaista ainoastaan Norja on ratifioinut ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksien sopimuksen numero 169. Suomessa ja Ruotsissa hallitus toisensa jälkeen lykkää allekirjoittamansa sopimuksen ratifiointia, löytäen kerta toisensa jälkeen uusia tekosyitä ratifioinnin edellytysten selvittämiseen.

Kuva Liselotte Wajstedtin ohjaamasta lyhyetelokuvasta ”Rockabilly”, joka esitetään instituutilla 24.10.2019.

Saamelaisten ongelmat liittyvät aina siihen, että saamelaisista ei tiedetä mitään. Valtaväestön mielikuvia saamelaisista hallitsevat stereotyyppiset kuvaukset, jotka ovat tuttuja viihdeohjelmien sketseistä tai hiihtokeskusten ”Lapin kaste” -rituaaleista.

Vanhan stereotypian rinnalle on noussut uutta disinformaatiota, jolla maalataan kuvaa riitaisista saamelaisista, jotka suuttuvat ja loukkaantuvat herkästi, ovat jatkuvasti vaatimassa ja polkevat ”omia vähemmistöjään”. Uusi stereotypia uppoaa helposti jopa päättäjiin ja jarruttaa saamelaisten oikeuksien kehitystä Suomessa. Uuden stereotypian myötä rakennetaan myös mielikuvaa, että saamelaiset eivät ole kykeneväisiä hallinnoimaan luonnonvarojaan vaan silmän välttäessä kalastavat Tenon tyhjäksi ja laiduntavat tunturit sileiksi.

”Taide on loistava tapa saamelaiskulttuurin parempaan ymmärrykseen.”

Länsimaisilla yhteiskunnilla olisi kuitenkin paljon opittavaa saamelaisilta, jotka edelleen elävät läheisessä luontosuhteessa. Saamelainen filosofia perustuu ajatukseen, jonka mukaan luonnosta otetaan vain sen verran kuin tarvitaan. Jälkiä ei jätetä. Seuraaville sukupolville pitää olla mahdollista jatkaa perinteisiä elinkeinoja. Saamelaisia tarvitaan myös ilmastonmuutoksen torjumiseen. Saamelaiset näkevät jo nyt ilmastonmuutoksen vaikutukset arjessaan ja elinkeinoissaan, ja he voisivat olla etujoukoissa tutkijoiden kanssa kehittämässä tapoja selvitä ilmastonmuutoksesta.

Taide on loistava tapa saamelaiskulttuurin parempaan ymmärrykseen. Saamelaistaiteen kenttä on monipuolinen kattaen useita genrejä musiikista kuvataiteen kautta aina videotaiteeseen. Saamelaiset ovat myös venyttämässä taiteen rajoja, ja sisäisesti saamelaisyhteisössä käydään keskustelua esimerkiksi siitä, mihin duodjista eli saamenkäsityöstä inspiroitunut taide taiteen kentässä asemoituu.

Vaikka valtavirrassa liikkuukin vähän tietoa saamelaisuudesta, niin saamelaismedioiden suomen-, ruotsin- ja norjankielisen tarjonnan kautta voi päästä sisälle saamelaisyhteiskuntaa puhuttaviin aiheisiin. Netissä on myös enenevässä määrin blogeja, jotka kuvaavat saamelaisten elämää, analysoivat ajankohtaisia aiheita ja oikovat disinformaatiota. Sosiaalisen median aihetunnisteilla #sápmi, #gákti ja #duodji pääsee välittömästi mukaan saamelaisten arkeen ja juhlaan. Jokainen uusi saamelaiskulttuurin ystävä on tervetullut!

Pirita Näkkäläjärvi, yrityskauppaneuvonantaja PwC


Pirita Näkkäläjärvi on saamelainen kulttuuri-, media- ja talousammattilainen. Hän on kotoisin Inarista ja puhuu äidinkielenään pohjoissaamea. Näkkäläjärvi valittiin vuonna 2017 Vuoden saamelaiseksi Suomessa. Hän on pitkäjänteisesti pyrkinyt edistämään saamelaisten näkyvyyttä mediassa ja tehnyt työtä saamelaisten oikeuksien parantamiseksi. Näkkäläjärvi on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija erityisesti sosiaalisessa mediassa. Hän toimi vuosina 2012-2017 Suomen Yleisradion saamenkielisen toiminnan päällikkönä ja uudisti saamenkielistä mediatarjontaa. Hän oli Suomen saamelaiskäräjien hallituksen jäsen vuonna 2012. Tällä hetkellä Pirita Näkkäläjärvi asuu Helsingissä ja työskentelee yrityskauppaneuvonantajana PwC:llä. Aikaisemmin hän on työskennellyt rahoitus- ja strategiatehtävissä Merrill Lynchillä Lontoossa sekä Nokialla, Booz & Companylla, Metsolla ja Strategy&:lla Suomessa.