”Valokuvaajana olen ennen muuta tarkkailija, ja silloin on tärkeintä pitää silmät auki.”

Institut finlandais esittelee kuukausittain luovien alojen tekijöitä, joiden työ koskettaa nykypäivän Ranskaa ja Suomea. Marraskuussa haastattelimme suomalaista mestarivalokuvaaja Pentti Sammallahtea, jonka mustavalkoiset valokuvat ovat tarjonneet jo vuosikymmeniä mielenmatkoja, nokkelia yksityiskohtia sekä seesteisyyttä aina vain hektisemmän arkemme keskelle.

Pentti Sammallahti vierailee marraskuussa Paris Photo -valokuvamessuilla esittelemässä töitään sekä uutta julkaisua “Des Oiseaux” (Éditions Xavier Barral -EXB), joka keskittyy Sammallahden lintuaiheisiin valokuviin. Taiteilijan töitä on mahdollista käydä ihailemassa tänä syksynä myös galleria Camera Obscurassa 29. joulukuuta saakka sekä Maison de la photographie Robert Doisneaussa, jonka retrospektiivi on esillä 13. tammikuuta 2019 asti.

Leikittelet usein kuvissasi vastapareilla: melankolia ja huumori, hetkellisyys ja ajattomuus, henkilökohtaisuus ja anonyymisyys voivat olla samaan aikaan läsnä kuvissasi. Yksi vahva elementti on myös lohduttava hiljaisuus, joka löytää paikkansa kuvistasi kontekstista tai ajankohdasta riippumatta. Missä sijaitsee mielenmaisemasi, löytyykö se kaupungista vai luonnon helmasta?

Pidän hiljaisuudesta ja rauhasta – kukapa ei.

Ehkä parhaiten viihdyn syrjäseuduilla kuvaamassa elämää ja ympäristöä, jotka ovat katoamassa. Monesti aikojen kuluessa valokuvat saavat lisäarvoa kaiken katoavaisuudesta: maailma muuttuu, valokuva jää. Sinänsä en haikaile menneitä aikoja, mutta voi olla että valokuvaajana mielenmaisemani on enemmän nostalginen. Suuri suomalainen modernistisäveltäjä Aarre Merikanto on sanonut, että kaikki taide on kaipausta.

Olet todennut, että valokuvaajan tärkein ominaisuus ei ole luovuus tai mielikuvitus, vaan katse: oikeuden tekeminen sille, mitä näemme. Aloit tarkastella ja dokumentoida ympäröivää maailmaa linssin läpi jo nuorena, ollessasi vasta 13-vuotias. Miten päädyit kuvaamisen pariin?

Mielikuvituksella ja persoonallisella assosiaatiomaailmalla on kaikessa taiteessa merkityksensä, mutta valokuvaajana olen ennen muuta tarkkailija, ja silloin on tärkeintä pitää silmät auki. Työ on jatkuvaa katsomisen harjoittelua; kohteiden, valaistuksen, yksityiskohtien seuraamista ja vielä rajauksen ja hetken valitsemista.

Varhaisnuoruudessani valokuvaus oli yleinen jokapojan harrastus, myös minulle ja monelle hyvälle ystävälleni. Se vei mukanaan. Isoäitini oli nuoruudesaan ollut valokuvaaja, joka viime vuosisadan alussa kuvasi Lapissa maisemia ja myös ihmisten arkea ja työtä. Uskomattoman hienoja kuvia, jotka ovat syöpyneet mieleeni. Valitettavasti avioiduttuaan hän – ajalle tyypillisesti –  luopui ammatistaan ja omistautui perhe-elämälle. Varmaankin isoäitini kuvien vuoksi perhessä arvostettiin valokuvausta, ja sitä pidettiin taiteena toisin kuin yleisesti vielä 50- ja 60-luvulla. Harrastustani kannustettiin ja ammatinvalintaani arvostettiin.

Kotikaupunkisi on Helsinki, mutta valokuvissasi horisontti vaihtuu usein: olet matkustanut ja kuvannut Venäjällä, Irlannissa ja Marokossa, vain muutamia kohteita mainitakseni. Mikä on ollut mieleenpainuvin matkasi?

Maailma houkuttaa ja mieli on matkalla.

Uuteen seutuun tutustuessani aloitan heti kuvaamaan, vaikka olisin kuinka ymmällä. En usko, että valokuvaajan tulee tuntea aiheensa ennen kuvaamista. Nuorempana yritin perehtyä etukäteen perusteellisesti kohteeseen, mutta olen huomannut, että valokuvan kiinnostavuuden kannalta katselemisen ja näkemisen kautta saatu oppi on faktoja tärkeämpää.

Mahdotonta sanoa, mikä matka tai paikka on ollut mieleenpainuvin. Se on ollut yhtälailla Siperia ja sen loputon avaruus kuin kotipiha ja varisten puuhastelu siellä.

Opetit pitkään Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto), jossa puhuit valokuvien laadukkaan vedostamisen ja painamisen puolesta. Kuinka tärkeäksi arvioisit opettamisen merkityksen myöhemmän urasi kannalta?

Opettajan tulee työssään jakaa kaikki tietonsa ja taitonsa, se on selvää, mutta enemmän opiskelijat oppivat toisiltaan. Aina on kyse vuorovaikutuksesta, ja yhtälailla opettaja on opiskelija. En osaa arvioida, kuinka paljon opetustyö on vaikuttanut myöhempiin tekemisiini, mutta pitkäaikainen työskentely lahjakkaiden ja innokkaiden ihmisten kanssa jättää varmasti jälkensä vähän kaikkeen. Ja vielä – sen työn kautta olen saanut lukuisia parhaita ystäviäni.

Teoksiasi kuvaillaan usein sanoilla kiireettömyys, hidastuminen ja hiljentyminen: kuvasi tarjoavat vaihtoehtoisen rytmin ja askelluksen nykyelämän kiihkeälle rytmille. Onko tämä tiivistynyt tahti vaikuttanut omaan työskentelyysi? Onko tapasi työskennellä ja tarkastella maailmaa muuttunut merkittävästi yli 50-vuotisen urasi varrella?

Se tavallinen tarina. Nuorena suhtauduin nuoruuden ehdottomuudella ja vakavuudella valokuvaukseen – ja vähän kaikkeen muuhunkin.

Aika hioo särmät ja elämä opettaa. Oppii että todellisuus on mitä on, eikä aina taivu oman mielen mukaan. Riittää kun kompromisseista huolimatta tekee parhaansa.

Ikääntyessä huomaa havainnon ja reaktioiden hidastuvan, näön heikkenevän, voimien vähenevän, ja samalla mukavuudenhalun ja laiskuuden lisääntyvän. Mutta työtä tehdessä myös taidot lisääntyvät, koko ajan oppii. Kokemuksen myötä kuvatessa ja vedostaessa tietää paremmin, miten menetellä ja välttää turhia toimia.

Valokuvissasi korostuu kohtaamisten merkitys: ihmiset ja eläimet, kaupunki ja luonto. Vähäpätöisiltä vaikuttavat yksityiskohdat, kuten venyttelevät koirat ja torkkuvat kyyhkyset muodostuvat tärkeiksi hetkiksi ja tarjoavat kokonaisen juonenkaaren raamien sisälle. Mistä unelmapäiväsi koostuu?

Kuvatessa ihanteellinen päivä on kylmä, tuulinen ja sateinen, erityisesti pidän räntäsateesta ja loskasta. Mitä huonompi sää, sen parempi kuva. Mutta ehkä onnellisimmillani olen, kun vetäydyn kellariin kemikaalien hajun täyttämään pieneen, pimeään ja kosteaan koppiin ja heiluttelen punaisessa hämyssä kehiteallasta ja kuuntelen virtaavan veden musiikkia.

Kuvat ylhäältä alas:

Kuva 1

Helsinki 2002

Pentti Sammallahti / Courtesy galerie Camera Obscura

Kuva 2

Helsinki 1983

Pentti Sammallahti / Courtesy galerie Camera Obscura

Kuva 3

Zemplén, Unkari, 1979

Pentti Sammallahti / Courtesy galerie Camera Obscura

Share