« Nyt jos koskaan, jopa uhreja kunnioittaaksemme, pitää tarttua elämään, elämäniloihin ja niiden jakamiseen. »

Pannu kuumana on Suomen Ranskan instituutin keskustelusarja. 

Kymmenen vuotta Pariisissa asunut toimittaja Pihla Hintikka juttelee ranskaksi, suomeksi ja englanniksi päivänpolttavista ja ajattomista aiheista mielenkiintoisten, kansainvälisten haastateltavien kanssa instituutin kahvilassa.

Sarjan piti alkaa ihan muusta aiheesta. Mutta poikkeuksellisesti ensimmäisessä osassa Pihla keskustelee nyt Instituutin johtajan Meena Kauniston ja tiedottajan Michaël Toledanon kanssa Pariisin terrori-iskuista.

PH: Se kuulosti epätodelliselta. Terrori-isku parin kilometrin päässä kotoa kantakuppilassa. Olin kotona syömässä pastaa mieheni kanssa, kun sain viestin iskuista. Missä te olitte ja mikä teidän ensimmäinen ajatus oli?

MK: Instituutin muotoilijavieraat olivat tulleet perjantaina Pariisiin rakentamaan tulevaa We Love Wood(s)! -näyttelyä. Olin kutsunut heidät ja nuoren kollegani Tytti Siukosen kotiini syömään. Vietimme hauskaa iltaa, kunnes kännykät alkoivat piipata. Periaatteesta en katsonut ruokapöydässä puhelinta. Tytti katsoi. Kuulin, kun hälytysajoneuvot alkoivat ulvomaan. Tytti alkoi seurata nettiä aktiivisesti. Me muut yli viisikymppiset päätettiin kuin yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta jatkaa iltaa. Ajattelin, ettemme voi tehdä mitään tässä kynttilänvalossa, ankanrinnan jälkeen.

MT: Olin hakenut kiinalaista ruokaa Comptoir Voltairen läheltä kotiini Nationille ystäväni kanssa, kun tieto iskuista tuli. Selasin nettiä, mutta missään ei ollut vielä uutisia aiheesta. Soitin heti samalla alueella asuville kavereilleni.

MK: Seuraavana aamuna lähdin töihin. Päätimme, että kahvila ja instituutti avataan. Tunnelmat Pariisin kaduilla aamulla ennen yhdeksää olivat aavemaiset. Se jatkui myös instituutissa. Sain tietää, että jotkut työntekijöistämme olivat menettäneet läheisiään. Kävi ilmi, että Ruotsin ja Tanskan instituutit olivat kiinni. Tietoisesti halusin, että olemme auki, sillä kahvilamme on perustettu ihmisten kohtauspaikaksi. Tunteet olivat ristiriitaiset. Entä jos päätökseni olikin väärä?

PH: Iskut kohdistuivat nuorten suosimiin paikalliskortteleihin ja -kuppiloihin sekä Stade de Francen jalkapallostadionille ja Le Bataclan -keikkapaikkaan. Ne ovat paikkoja, joissa me, tavalliset pariisilaiset, käymme viettämässä iltaa, tapaamassa ystäviä ja pitämässä hauskaa. Miksi tällaisiin paikkoihin isketään?

MK: Kaikkein suurin järkytys on, että nyt hyökättiin elämää kohtaan. Niin pateettiselta kuin se ehkä kuulostaakin, tulee mieleen, että itsemurhaiskijöiden viesti on, että me rakastamme kuolemaa enemmän kuin te elämää.
Siksi nousee vahva halu puolustaa elämää.

PH: Miten pariisilaiset ovat iskuihin suhtautuneet?

MK: Kotikatuni päässä on pieni lehtikioski, jossa käyn joka aamu. Sitä pyörittää egyptiläinen herra, jonka kanssa vaihdan aina pari sanaa päivän tapahtumista. Kun lauantaiaamuna näin hänet, purskahdin itkuun. Mies tuli tiskin takaa luokseni, halasi lämpimästi ja sanoi: Otetaan kahvit.
Mies on aktiivinen Lähi-idän asioissa. Olen aina yrittänyt olla meistä se optimisti. Ja hän on ollut sitä mieltä, että niin kauan kuin totalitarismi ja diktatuurit jatkuvat, tämä tulee jatkumaan. Olen aina sanonut, että varmasti ratkaisuja löytyy.
Hetki oli järkyttävä, kun tajusin, että hän on todennäköisesti oikeassa.
Ja ihmisenä hän silti osoitti empatiaa. Aidot kriisit nostavat yksilöistä esiin ikävien lisäksi parhaita puolia. Viikonloppuna monet avasivat ovensa tuntemattomille, takseilla sai ajaa ilmaiseksi ja hotelleissa nukkua veloituksetta.

MT: Pienet inhimilliset teot ovat osa suurta metaforista halausta. Niillä rakennetaan uudelleen yhteiskuntaa ja yhteistä olemista. Kun menin ostoksille ensimmäistä kertaa iskujen jälkeen, kauppias kysyi heti: Kuinka voit?

PH: Miten isku on vaikuttanut ranskalaiseen politiikkaan? Marine Le Penhän on tietenkin jo vaatinut pakolaisten vastaanottamisen pysäyttämistä.

MK: Olen huolissani siitä, että tapahtuma vahvistaa polarisoituneita mielipiteitä ja erilaiset poliittiset siivet saavat entistä enemmän tuulta alleen muiden poliittisten intressien ajamiseen. Se ei koske vain Ranskaa vaan koko maailmaa. Valitettavasti tunteeni on, ettei Eurooppa ole enää sama, eikä maailma ole enää sama. On liian aikaista sanoa, mitä tästä seuraa. Mutta jos rajoja halutaan sulkea, poliisivoimia lisätä, kansalaisia kontrolloida ja liikkumista ja sananvapautta rajoittaa, se voidaan nyt tehdä vetoamalla turvallisuuteen. Tästä voi seurata vapauden, veljeyden ja tasa-arvon sekä solidaarisuuden, suvaitsevaisuuden ja yhteisöllisyyden aatteiden vastaisia tekoja.

MT: François Hollandesta on tullut kuin George W. Bush.
Hän toistaa samoja sanoja ja lauseita kuin hän.

PH: Että nyt käydään sotaa terrorismia vastaan.

MT: Kun Ranska iski Syyriaan heti, se tuntui kostolta. Irakissa ja Afganistanissa ei voida hyvin Bushin sotien jälkeen. Sota ei ollut ratkaisu 9/11-iskuihin, joten pelkään, että se johtaa nyt samoihin ongelmiin Syyriassa.

MK: Tähän liittyy monta asiaa. Siirtomaavallanaikainen Ranska, Ranska Euroopan suurimpina muslimi- ja juutalaisyhteisönä, suurvaltapolitiikka, EU-kriisi, pakolaiskriisi ja Lähi-idän seudun ratkaisematon kriisi.

MT: Pitää muistaa, että iskut eivät tapahtuneet hyvinvoivassa maassa. Ranska oli jo ennen niitä kriisissä.

MK: Onko Ranska kaivanut verta nenästään? Voidaanko Ranskan sisä- ja ulkopolitiikkaa syyttää iskuista?

MT: Yksi hyvä puoli on se, että Ranskan hallitus teki heti selvän eron islamin ja terrorismin välillä. En tiedä, olisivatko kaikki hallitukset tehneet niin.

PH: Ranskalainen Le Fooding -ravintolasivusto kannustaa nyt pariisilaisia ravintoloihin syömään.

MK: Ja sosiaalisessa mediassa pyörii slogan ”Je suis en terrasse”. Se on hieno.

PH: Terassilla istumisesta on tullut yhtäkkiä poliittinen kannanotto. Miten pelko nyt taltutetaan? Ettei sille anneta valtaa?

MK: Me voimme auttaa niin, että Instituutin kahvilakohtauspaikka on mahdollisimman avoin, monikulttuurinen, -kansallinen ja -ääninen. Se on pieni mutta elämänkokoinen ele. Siellä ei ole vain Ranskan ja Suomen välistä kulttuuri- ja taidevaihtoa, vaan pyrimme avaamaan toimintaa myös Pohjois-Afrikan maihin. Ensi keväänä meille tulee japanilainen kokonaisuus. Ja kun mielenosoituskielto Pariisissa poistuu, tulee todennäköisesti mielenilmaus kuten tammikuussa. Siinä ranskalaiset ovat aktiivisia, nopeita ja hyviä.

PH: Pariisin kaupunginjohtaja Anne Hidalgo on luvannut lisää rahaa musiikkielämään.

MT: Aiemmin ranskalaiset filosofit kuten Eric Zeimour kritisoivat jatkuvasti islamia, maahanmuuttoa ja liberalismia julkisuudessa ja polarisoivat yhteiskuntaa. Toivon, että nyt annetaan tilaa muillekin.

PH: Onko teitä jokin asia yllättänyt itsessänne?

MT: Kuinka paljon läheisiäni rakastan.

MK: Itse halusin pitää pojistani huolta, vaikka he eivät asu täällä päinkään. Äitinä tuntui kauhealta, etten ollut siellä, missä lapseni. Enkä yleensä pelkää. Nyt opin, että minuakin pelottaa. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen suurimpia vihollisia ovat pelko ja väsymys.

MT: Mutta ilman pelkoa ei ole rohkeutta.

MK: Totta. Kun epävarmuus, jota peloksikin voidaan kutsua, kasvaa, silloin pitää osoittaa rohkeutta.

PH: Mitä haluaisitte sanoa nyt suomalaisille täältä Pariisista käsin?

MK: Suomalaiset melankolikot ja mököttäjät voisivat ottaa oppia siitä, että on muitakin tapoja reagoida. Ihailen ja arvostan ranskalaisissa elämänilon, valon ja suvaitsevaisuuden voimaa.

MT: Suomessa on myös vapauden, solidaarisuuden ja avoimuuden aatteet. Mutta Suomessa tapahtumat tuntuvat kaukaisemmilta. Voi ajatella, etteivät ne koske meitä.

MK: Tyydytäänkö päivittelyyn vai mietitäänkö, mitä voidaan tehdä? Pian iskujen jälkeen pariisilaiset menivät konsertteihin ja ulos syömään. Protestanttinen kulttuuri tuomitsee herkästi sellaisen irvokkaana tällaisena aikana. Ranskalainen taas ajattelee, että nyt jos koskaan, jopa uhreja kunnioittaaksemme, pitää tarttua elämään, elämäniloihin ja niiden jakamiseen viinin, musiikin, elokuvien ja ruoan kautta.

PH: Helpottaako jakaminen ja yhdessä oleminen yksilön pelkoa sen lisäämisen sijaan?

MK: Ranskan viranomaiset pyytävät välttämään yleisötilaisuuksien järjestämistä. Mutta se on tapa irtisanoutua vastuusta. Yksityiset toimijat, kansalaiset taas haluavat osoittaa rohkeutta pariisilaisten arvojen puolesta. Meidän pohjoismainen leffaklubi peruttiin, koska norjalaiset kollegat halusivat. Mutta ruotsalaisten kanssa pidettiin jazz-konsertti. Koen, että minulla on vahva velvollisuus osoittaa rohkeutta juuri nyt.

MT: Rohkeuden osoittaminen ei ole minulle tärkeää. Kaikki elävät omaa traumaansa vielä, ovat shokissa. Symbolit kuten mustiin pukeutuminen, suruaika tai hiljaisuudessa oleminen antavat konkreettisen muodon absurdeille ja käsittämättömille kokemuksille. Olen iloinen ja ylpeä, että tarjoamme kulttuuria ja kauneutta niille, jotka sitä tarvitsevat. Se on tapa pitää huolta toisistamme.

MK: Jokaisen henkilökohtaisia rohkeuden rajoja pitää kunnioittaa. Mutta olen sitä mieltä, että tämä on niin vakava, järkyttävä ja absurdi loukkaus ihmiskuntaa kohtaan, että haluan nousta heti nousta puolustamaan niitä asioita, joihin uskon.

MT: Pitää muistaa, että suurin osa terroristeista oli Ranskan kansalaisia. He ovat myös meidän lapsiamme. Täytyy miettiä, miksi ihmiset, jotka ovat asunneet samassa yhteiskunnassa ja käyneet samoja kouluja, ovat valinneet niin tragisia teitä.

MK: Nyt tarvitaan pieniä tekoja, sillä yhteisölliset ja yhteiskunnalliset liikkeet lähtevät aina yksilöstä. Kaikkien ei tarvitse olla rohkeita, mutta rohkeutta tarvitaan. X

Beirutia kutsutaan Lähi-idän Pariisiksi. Siellä tehtiin torstaina 12. marraskuuta eli päivää ennen Pariisin iskuja kaksoispommi-iskut, joissa kuoli 43 ja yli 230 haavoittui. Suomen Lähi-idän instituutin Mosaiikki-blogista voi lukea lisää kaupungin tunnelmista pommi-iskujen jälkeen. mosaiikki.wordpress.com
_______________

MEENA KAUNISTO, 56, Suomen Ranskan instituutin johtaja ja kulttuurin moniottelija.
Ajatus Pariisista: ”Nyt Pariisi on kotini. Minulle Pariisi on suvaitsevaisuuden, vapauden, elämänilon, kauneuden ja valon kaupunki. Kaltaiselleni yksityissosiologille kiinnostavaa havainnoitavaa riittää joka päivälle. Arki täällä on hauskaa. Erityisesti arvostan ihmisten uteliaisuutta, hyväntuulisuutta ja huomavaisuutta, aitoa kykyä tarttua hetkeen.”
Ajatus instituutista: ”Samoin kuin soluaineenvaihdossa, myös kulttuurien välisessä kommunikaatiossa tarvitaan välittäjäaine. Instituutti toimii suomalaisen mielenmaiseman, kulttuurin ja taiteen välittäjäaineena, dialogin ja kommunikaation mahdollistajana Pariisissa.”

MICHAËL TOLEDANO, 29, Suomen Ranskan instituutin tiedottaja ja kääntäjä.
Ajatus Pariisista: ”Kun muutin Montpellieristä Pariisiin seitsemän vuotta sitten, koin Pariisi-shokin. Minulle Pariisi oli ja on vielä usein harmaa, kylmä, ahdistava, sosiaalisesti ja rasistisesti syrjivä, konservatiivinen, itsekeskeinen, ylimielinen, hienosteleva, masentunut ja masentava kaupunki. Olen oppinut nauttimaan Pariisista ulkomaalaisystävien avulla. Nyt Pariisi on minulle kuin perheenjäsen. Aika usein se ärsyttää, mutta kellään ei ole oikeutta hyökätä sitä kohtaan.”
Ajatus instituutista: ”Kulttuurivienti ei ole tiedettä. Teoksen fyysisen vienti ei riitä, vaan kohdemaan historiaa ja kulttuuria pitää ymmärtää. Tehtävämme on mahdollistaa suomalaisten taiteilijoiden tehokas rantautuminen Pariisiin, maailmankaupunkiin. Yritämme joka päivä olla nöyrästi osa sitä.”

PIHLA HINTIKKA, 33, Pariisissa asuva toimittaja ja kirjoittaja.
Ajatus Pariisista: ”Seitsemänvuotiaana kerroin äidille, että isona minusta tulee pariisilainen. Kymmenen vuotta sitten istuin Luxembourgin puiston penkille, ja rintaani painoi musertava onni. Olin vihdoin tullut kotiin, vaikka en puhunut juuri ranskaa, enkä tuntenut täältä ketään. Rakastan Pariisia, koska se on huoleton, maalaileva, spontaani ja yllätyksiä täynnä. Joskus en kestä sitä juuri siksi.”
Ajatus instituutista: ”On hienoa, että yhä useampi pariisilainen on löytänyt suomalaisen kulttuurin ja taiteen pariin instituutin hyvän kahvilan ansiosta. Se on listattu Pariisin viiden parhaan kahvilan joukkoon Amerikan Voguessakin.”

Kuvat
1) Je suis en terrasse, Pihla Hintikka
2) Pariisi, Pihla Hintikka
3-4) Suomalainen bändi Elifantree konsertoi Ruotsin kulttuuri-instituutissa Pariisissa, ti 17,11, Laura Vanto
5-6) Helsinki Baroque Orchestra Saint-Louis en l’île -kirkossa, ti 17.11, Terpischore Festival
7-8) Luxembourgilainen Pascal Schumacher Quartet Suomen Ranskan instituutissa, to 20.11, Laura Vanto

Partager

Pas de commentaires

Soyez le premier à nous laisser un commentaire

Répondre