Pannu kuumana on Suomen Ranskan instituutin keskustelusarja. Pihla Hintikka juttelee 8. osassa muotisuunnittelija Satu Maarasen kanssa suomalaisesta muodista, sen valttikorteista ja kompastuskivistä.

”Lahjakkuudella ei ole merkitystä, jos kukaan ei siitä tiedä.”

Satu Maaranen suunnittelee muotia Marimekolle, ranskalaiselle Petit Bateau’lle ja kiinalaiselle Exception-merkille ja rakensi Pre Helsinki House -kotitapahtuman Pariisin muotiviikoille. Nyt hän haluaa myydä kotimaisten lupausten suunnittelijapalveluita ulkomaille.

PH: Miksi Suomi-muoti kiinnostaa nyt maailmalla, muotisuunnittelija Satu Maaranen?  

SM: Muotiväen katseet ovat nyt kääntyneet itään. Suomi on maantieteellisesti kiinnostavassa paikassa Venäjän ja Skandinavian välissä. Venäjältä meille tulee tekstiilien rikkaus ja krumeluuripuoli. Skandiestetiikka taas näkyy käytännöllisyydessä ja yksinkertaisissa leikkauksissa. Sen lisäksi Business of Fashion -lehti rankkasi Aalto-yliopiston maailman kolmen parhaan muotikoulun joukkoon ja suomalaisten muotikilpailumenestykset Hyèresin muotifestivaaleilla ovat avanneet silmiä. Suomalaiset ovat nyt oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

PH: Miten suomalainen muotisuunnittelu ja -ala ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana?

SM: Kun aloin opiskella vaatesuunnittelua kymmenen vuotta sitten, tehtävät tehtiin paperille, kukaan ei kuratoinut näytöksen vaatteita ja kaikki meni läpi. Vapauksia oli liikaa ilman kosketusta todelliseen työelämään. Vuonna 2007 kaikki muuttui. Aloimme tehdä opiskelutöitä kuin oikeassa muotitalossa. Yhtäkkiä ompelukoneelle alkoi olla jonoa ja jotkut jäivät jopa yöksi koululle valmistelemaan töitään. Opettajamme Tuomas Laitinen osasi pitää kuria ja toi tärkeän muotiverkostonsa näytöksiin. Se muutti ajatuksia, sillä pitkään Suomessa oli vain Marimekko. Moni suomalaismerkki on yhä jämähtänyt 1980-luvulle. Suunnittelin maisteriopintojen ohella hansikasmalleja Sauso-merkille, joka edusti vanhaa koulua: ihania ihmisiä, hirveän hyvät suhteet tuotantopaikkoihin ja oma 50 työntekijän tehdas, mutta myyntikanavien, brändäyksen, sosiaalisen median ja tuotemallien puolesta merkki olisi tarvinnut kasvojenkohotuksen. Teen töitä nykyään Marimekolle, joka on muuttunut viime vuosien aikana. On vaihdettu luova johtaja, nettisivut, hankittu uusia tuotantopaikkoja ja kangasvalmistajia, panostettu sosiaaliseen mediaan ja hommattu konsultointia ulkopuolelta. Mutta vielä on matkaa taitettavana. Kaipaisin rohkeampaa otetta, enemmän avantgardistisuutta, jonka voisi brändätä coolisti. Nuoret suunnittelijat pyrkivät siihen, mutta he tarvitsevat rahaa, tukea ja tiimin.

PH: Millaista suomalainen muotisuunnittelu on nyt, ketkä sitä tekevät ja mitkä ovat sen valttikortteja?

Pidimme Pariisin muotiviikolla suomalaista muotia esittelevän Pre Helsinki House -tapahtuman. Siellä esitellystä Hanne Jurmun omasta mallistosta tuli jo etukäteen paljon pressikyselyjä. Samoin Aamu Salon oma, vahva, yhtenäinen ja hauska nukkumista ja unta käsittelevä muotimallisto viehätti. Materiaalit ovat petivaatteista, kengät aamutohvelin ja huonekalun väliltä. Juslin Maunula taas esitteli avantgardistisia vaatteitaan jättikokoisessa neonpinkissä kuplassa, ja Saara Lepokorven vaatteet nähtiin malleilla, jotka lauloivat rikkinäisten sydämien lauluja karaokessa. Paikalla kävivät muun muassa Italian Voguen Sara Maino ja W-lehden Rebecca Voight. Parin viikon päästä lähdemme Pre Helsingin kanssa Kiinaan Shanghaihin esittelemään neljä brändiämme parikymmentä vuotta pyörineen Exception-merkin showroomille. Se on iso juttu, mutta Suomessa se ei kiinnosta juuri ketään. Suomessa on muutama hassu muotilehti, joita en lue. Se on vähän surullista.

PH: Millä tavalla suomalaisuus vaikuttaa suunnittelutyöhösi?

SM: Suunnittelussani on sääntöjä, jotka liittyvät suomalaisuuteen. Se tarkoittaa karsimista ja käytännönläheisyyttä, ei mitään turhaa, eikä törsäystä. Suunnitteluni on vähän kuin suomalainen koti, jossa keittiö ja vessa toimivat. Se on puhdas ja harmoninen, siellä otetaan kengät pois jalasta, se on lämmin talvisinkin, eikä siellä ole liikaa asioita esillä, eivätkä lautalattiat natise.

PH: Mikä laittaa suomalaisen muodin kansainväliselle nousulle kapuloita rattaisiin ja mitä tarvittaisiin, jotta sille saataisiin lisävauhtia?

SM: Tarvitaan riskirahoittajia ja investoijia, jotka ymmärtävät designin, tuotteiden ja brändäyksen päälle. Rahoittajan pitää tarjota muutakin kuin rahaa kuten intohimoa ja tietotaitoa. Muuten rahoittajilta loppuu kärsivällisyys. Muodissa voi mennä kuusi seitsemän vuotta, ennen kuin rahaa tulee takaisin. En usko, että Suomesta löytyy rahoittajia, joilla olisi molempia, rahaa ja alan kokemusta, koska Suomessa ei ole muotialaa. On Marimekko, Luhta group, Makia, Minna Parikka ja Samuji, mutta liikevaihdot ovat pieniä. Itse lähtisin hakemaan rahoittajia Ruotsista. Ongelma on, etteivät suunnittelijat tunne rahoitusalan ihmisiä. Me elämme suunnittelijakuplassa. Tarvittaisiin joku bisnesalalla verkostoitunut henkilö väliin. Itse asiassa Pre Helsinki syntyi tällaisesta ideasta. Tein maisteriopiskelijana Kauppakorkeakoulussa muotimarkkinointikurssin, jota vetivät Pekka Mattila, Antti Vassinen ja Kirsti Lindberg-Repo. Suunnittelin Vilma Pellisen kanssa lopputyönä brändin, Pre Helsingin, joka sai täydet pisteet. Sen jälkeen mukaan tuli Sofia Järnefelt ja myöhemmin markkinoinnista vastaava Maija Juutilainen ja brändäykseen erikoistunut Laura Väinölä. Perustimme Pre Helsingin tietäen, että ensin teemme nimeä. Ensi keväänä Pre Helsinki täyttää viisi vuotta. Jatkossa aiomme keskittyä välittämään lahjakkaiden suunnittelijoiden suunnittelupalveluita. Se on tapa tehdä bisnestä.

PH: Mitä kansainvälisen muotisuunnittelijan ura vaatii erityisesti suomalaiselta?

SM: Pitää olla tosi sosiaalinen, jaksaa ylläpitää suhteita, huomioida, lähettää sähköposteja muuten vaan ja käydä kahvilla, eikä olla yhteyksissä vain silloin, kun on oikeaa asiaa. Minulle se on aina ollut helppoa, sillä olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä. Saatan muuten vaan lähettää valokuvia, tuoda tuliaisia tai tehdä pieniä huomionosoituksia. Kerran sain Kiinasta hauskan joululahjan postissa. Paketissa oli runo kiinaksi ja keraaminen ”rikkinäinen puhelin” eli kaksi keraamista jogurttipurkkia, joiden välissä kulki lanka. Siinä oli jännää filosofiaa ja ajatus, että näin pidämme symbolisesti yhteyttä.

PH: Mikä suomalaisessa muodissa on hankalinta?

SM: Suomalaiset kuluttajat ja asiakkaat. Moni ei seuraa muotia ja olemme aina jäljessä, eivätkä uusimmat ideat mene heti läpi. Ruotsissa ne menisivät taas helposti kaupaksi. Suomi on niin pieni markkina-alue, ja suomalaiset ovat niin käytännönläheisiä, etteivät he ymmärrä, miksi laittaisivat rahaa muotiin, turhuuksien turhuuteen. Mutta sehän on sijoitus, jos ostaa laadukasta designia, joka kestää aikaa. Suomessa ei myöskään arvosteta vaatesuunnittelua, vaan moni ajattelee, että olen joku huithapeli, eikä minua oteta vakavasti. Kun taas Italiassa kerroin olevani vaatesuunnittelija, minua arvostettiin heti. Mutta toisaalta ei ole helppoa tai ruusuista Pariisissakaan, jossa nuoret suunnittelijat eivät saa mitään tukia. Suomessa sentään valtio tukee, jos osaa hakea oikeita apurahoja.

PH: Entä mikä muodissa on sitten parasta?

SM: Se elämää suurempi hetki, kun luo tyhjästä jotakin käytännöllistä, joka herättää tunteita. Ja yhdessä tekeminen. En ole ikinä tykännyt suunnitella yksin. Pre Helsinki Housea oli siksi ihana tehdä. Halusimme näyttää vieraille ensin Helsingissä ja nyt Pariisissa, mitä tapahtuu, kun suunnittelijat muuttavat saman katon alle kämppiksiksi.

PH: Millaisia muistoja sinulle on kertynyt muotialalta?

SM: Muistan, kun 6-7-vuotiaana luin kesämökillä soutuveneessä mökin lehtikaapista löytämiäni mummin vanhoja Vogueita ja Ellejä 1960-luvulta. En ymmärtänyt, mitä muoti on, mutta muistan ajatelleeni, että wow, missä tällaisia asioita tapahtuu. Yksi ihanimmista muistostani on Hyèresin festivaali, jossa Chanelin edustaja tuli näytöksen jälkeen sanomaan, että hänellä oli mennyt kylmät väreet ja hän oli alkanut itkeä liikutuksesta mallistoni nähtyään. Mutta ei muotiala ole luksusta tai glamouria. Minulla ei ole ikinä aikaa miettiä, miltä näytän tai käydä shoppailemassa. Enkä ole myöskään koskaan ajatellut, että minulla olisi vihamiehiä tai joku haluaisi minulle pahaa. Mutta ilmeisesti ala on kuitenkin niin kilpailullinen, että olen kuullut toisen ihmisen kautta hirveitä asioita, joita minusta on puhuttu selän takana. Yritän asettua sen yläpuolelle ja jättää omaan arvoonsa. Eihän yhden menestys ole toiselta pois. 

PH: Mistä tunnistaa hyvän suomalaisen muotisuunnittelijan?

SM: Hän osaa käyttää ja hallita aikaa oikein. Hän tietää omat rajansa, pysyy aikatauluissa, osaa olla esillä ja edustaa. Lahjakkuudella ei ole merkitystä, jos kukaan ei siitä tiedä. Moni suomalainen suunnittelija elää omassa maailmassaan, eikä osaa markkinoida työtään oikein. Sosiaalisessa mediassa pitää olla läsnä, muistuttaa itsestään ja kertoa lahjoistaan ulospäin. Mutta pelkällä markkinoinnilla, ilman lahjoja, ei voi saavuttaa kuin lyhyen tähdenlennon. Pitkään uraan vaaditaan taitoa.

PH: Mitä haluaisit, että Suomi-muodista ajateltaisiin tulevaisuudessa?

SM: Toivon, että mielikuva Suomi-muodista olisi rohkea, ennakkoluuloton ja avantgardistinen, ja että se tarjoaisi elämyksiä sekä tasapainoa kaupallisuuden ja avantgardistisuuden välillä. Sitä kohti menemme.

Ajatus Pariisista: 15-vuotiaana en tykkännyt Pariisista, koska se vaikutti kylmältä ja ihmiset sisäänpäin kääntyneiltä. Asiakaspalvelukin oli kuivaa. Mitä useammin matkustin Pariisiin, sitä enemmän aloin pitää siitä. Nykyään minulla on täällä paljon ystäviä ja Pariisi tuntuu jo toiselta kodilta. Reissaan Pariisissa yhtenään asiakkaiden ja työn takia.

Ajatus Instituutista: ”Kulttuuri-instituutin kaltaisia organisaatiota pitäisi tukea enemmän julkisilta tahoilta. On mahtavaa, että sellainen on olemassa. He tekevät tärkeää työtä. Työskentelen nykyään Juhani Pallasmaan entisessä arkkitehtoimistossa. Vuokraan sitä studioksi. Pallasmaa on suunnitellut myös instituutin, joten tyyli on minulle tuttu. Kun rakensimme Pre Helsingin tiimin kanssa Hyères- näyttelyä sinne loppukesästä, oli hauskaa huomata tuttuja arkkitehtuuriin liittyviä muotoja ja ratkaisuja.

Ajatus kodista: ”Koti on minulle tärkeä, mutta minulla ei ole ollut viime aikoina aikaa olla siellä. Tuntuu, että olen koko ajan reissun päällä. En ole esimerkiksi kokannut puoleen vuoteen ollenkaan kotona. Kotini on muistojen kokoelma, täynnä pikkuhiljaa matkoilta ja elämän varrelta mukaan tarttuneita esineitä, huonekaluja ja vaatteita. Kotona asioiden pitää toimia ja olla käytännöllisiä. Vältän värejä sisustuksessa, sillä meinaan väkisinkin kerätä niitä. Haluan, että koti pysyy rauhallisena jotta siellä olisi tilaa ajattela.”

Helsinki > Hyères > Paris
23.8-30.10.2016
Suomalaiset Hyères­ kilpailun voittajat ja finalistit esillä Pariisissa syksyllä 2016.
Pre Helsinki esittelee yhdeksänsuomalaisen muotisuunnittelijan 18 asukokonaisuutta instuuttin näyttelytilassa.

Kuvat
Philep Motwary
Juho Huttunen / Duotone

Share

No comments

You can be the first one to leave a comment.

Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>