Pannu kuumana on Suomen Ranskan Instituutin keskustelusarja. Pihla Hintikka juttelee 9. osassa muotoilija Linda Bergrothin kanssa suomalaisesta talkoohengestä ja yökyläilystä keskellä Pariisia.

”Kun joku tulee kylään, aitassa on aina tilaa.”

Muotoilija Linda Bergroth suunnitteli Pariisin Instituuttiin Koti Sleepover -installaation, jossa vieraat yöpyvät suomalaisessa aittakylässä keskellä Pariisia. Tammikuusta toukokuuhun kestävässä elämyksessä tärkeintä on talkoohenki, yhdessä oleminen ja jakaminen, jossa puhuminen ei ole pakollista.

PH: Mistä tietää, että on tullut kotiin, muotoilija ja suunnittelija Linda Bergroth?

LB: Minulla ei ole koskaan koti-ikävää. Se on veren perimää. Eri paikoissa asunut 102-vuotias mummoni on sanonut, että aamulla on ihanaa tunnustella seiniä ja miettiä, missä paikassa tällä kertaa on herännyt. Se sopii myös minulle, koska olen levoton luonne. Kotiin liittyy aina positiivista nostetta. Sanotaan, että ”tuntui ihan kuin olisin tullut kotiin”. Mutta kodin ei tarvitse olla oma koti. Yhtäkkiä jossakin kaupungissa voi tulla olo, että on kotonaan. Usein ajatellaan, että kotiin liittyy omistaminen. Minusta taas on hauska ajatus, että jonkun muun luona voi olla kotona. Itselläni on koti Helsingissä, Hangossa ja Pariisissa. Jälkimmäisissä oloni on kotoinen, Helsinki on pikemminkin logistiikkakeskus, jonka työhuoneella olen kuin kotonani.

PH: Mistä Koti Sleepover -projektin aittaidea sai alkunsa?

LB: Suomessa poikkeuksellista on kesämökkikulttuuri. Lähes kaikilla perheillä on kakkoskoti, jossa vietetään aikaa vähintään kesän lämpiminä kuukausina. Ne kulkevat usein suvussa, tai ovat yhteisomistuksessa ja siksi siellä asuu monta sukupolvea yhtä aikaa. Kesämökillä kaikki ovat yhdessä isäntiä ja vieraita. Usein on ensin alkutalo, jonka ympärille joka sukupolvi rakentaa oman mökkinsä. Näin syntyy sattumanvaraisesti, orgaanisesti kasvavia mökkikyliä. Niissä yhdistyvät yksityisyys ja yhteinen sosiaalinen elämä. Tämä ja klassiset suomalaiset mökkitalkoot olivat Koti Sleepover -installaation suunnittelun lähtökohta. Suomalaisten on aina pitänyt puhaltaa yhteen hiileen yhteistä vihollista, kylmyyttä, vastaan. Mentaliteetti näkyy nyt uusissa jakamistalousilmiöissä kuten ravintola- ja siivouspäivässä. Halusin, että Kodissa syntyisi samankaltainen olo. Siellä yksi kuorii perunoita, toinen siivoa ja kolmas laittaa ruokaa. Se on hyvin arkista yhdessäoloa ja työleiri, eikä sellaista, että valmistellaan juhlava illallinen ja kutsutaan vieraat vain syömään.

PH: Mitä erityistä suomalaisessa kodissa on?

LB: Suomalaiset satsaavat kotiinsa. Tuloista laitetaan tajuton osa asumiseen ja sisustamiseen. Voi sanoa, että suomalaiset harrastavat kodin duunaamista. Suomi on pieni kielialue, mutta siellä ilmestyy kymmeniä sisustuslehtiä muttei yhtäkään muotilehteä. Se kertoo paljon. Suomessa on tapana rakentaa kaupunkikoteja esikaupunkikodin ihanteen mukaan eli kaikki rakennetaan sisälle. Siellä on kotielokuvateatteri ja papuja jauhava espressokeitin. Pariisilaiset taas käyttävät pikemminkin kaupunkia olohuoneenaan. He käyvät elokuvateattereissa ja kahviloissa ja kotona nukkumassa.

PH: Millä tavalla suomalaisuus on läsnä Pariisin kodissasi?

LB: Kodissani ei ole koskaan ollut verhoja. Muutin vastikään ja toin Hangon kodistani Aallon jakkaroita väliaikaisesti lomalle Pariisiin.

PH: Miksi suomalainen koti on brändi, joka kannattaa viedä ulkomaille?

LB: Koti Sleepover -installaatiossa korostuu elämys yhteisestä, jaetusta kodista. Kuusi mökkiä, ei äänieristystä ja yhdessä syöty aamiainen. Silti siellä ei ole pakko puhua, vaan voi olla hiljaa yhdessä, ja se on ihan ok. Tuttujen muotoiluesineiden sijaan Suomesta kannattaisi minusta nyt nostaa esiin jakamiseen liittyviä elämyksiä, kun sellaisia on. Koti Sleepover pyrkii aittakylällään tähän. Se on vähän kreisi ja kokeellinen elämys, joka vaatii varaajilta heittäytymistä tuntemattomaan.

PH: Mikä ero on aitalla ja mökillä ja miten se näkyy Koti Sleepoverissa?

LB: Aitta on suomalaisen pihapiirin ekstrarakennus, joka on tarkoitettu väliaikaiseen nukkumakäyttöön sadonkorjuun aikaan. Muuten sitä käytetään varastona. Se on ikkunaton puurakennus, koska ikkunat maksavat paljon ja umpinainen puurakennus on halpa rakentaa. Aitassa on niukka varustus, vain sänky, yöpöytä ja kynttilä. Mökki on varustellumpi, ikkunallinen talo, jossa voi laittaa ruokaa. Aittaan liittyy nöyrä vieraanvaraisuus. Sinne on aina tervetullut. Kun joku tulee kylään, aitassa on aina tilaa.

PH: Millä tavalla Koti Sleepover heijastaa tulevaisuuden asumista?

LB: Projektissa otetaan haltuun iso tila väliaikaiseen majoitustarkoitukseen kaupungin keskustasta, Pariisin tulijoiden kannalta kiinnostavasta kaupunginosasta, ja jaetaan sen kansainväliselle yleisölle Airbnb-palvelun kautta. Koti Sleepoverissa voi yöpyä Pariisissa ja herätä Suomessa.

PH: Miten asumisen ja kodin merkitys on muuttunut ja miten se tulee tulevaisuudessa muuttumaan?  

LB: Moni sanoo helposti, että kaikki tulee olemaan aiempaa joustavampaa ja nomadimpaa eli liikkuvampaa. Mutta kodin perustamisen merkitys ja tarve on syvällä. Suunnittelen työkseni jonkun verran yksityisasuntoja. Ei niiden tarve tule koskaan katoamaan, vaikka melkein kaikki luovan alan tyypit asuvat nykyään usein kahdessa maassa.

PH: Mistä suomalaisen kodin tunnistaa?

LB: Hyvin homogeenisesta sisustusesineistöstä. Etsin usein Suomessa kuvauspaikkoja ja käyn tsekkaamassa kuvauskoteja. Kaj Franckin kartiolasi on löytynyt joka kodista, josta sitä on etsitty. Samankaltaisuus kuulostaa ahdistavalta, mutta se on tapa rakentaa ja jäsentää ympäristöä. Logiikka toistuu myös suomalaisissa kesämökeissä. Samankaltaisuudessa on puolensa: kun kaikki on samanlaista, voi vaivatta siirtyä toisen kotiin ja osaa operoida sielläkin. En usko, että tulevaisuudessa siihen tulisi muutosta, vaan samankaltaisuuden kuri tiukentuu todennäköisesti entisestään. Pohjoismaiset sisustusblogit ovat yhä enemmän samasta muotista veistettyjä ja sisustuslehdet toistavat samoja viestejä. Näin syntyy asioita kuten blogimatto, joka kaikilla sisustuksesta kiinnostuneilla suomalaisilla on. Minusta Suomessa on aina arvostettu persoonallista, luovaa pukeutumista. Esimerkiksi teinit ovat usein tyyliltään erikoisuudentavoittelijoita. Jostakin syystä sisustuksessa sellaista harvoin näkee. Toisaalta on hienoa, että laadukasta ja aikaa kestävää esineistöä arvostetaan.

PH: Mikä on ollut Koti Sleepover -projektissa parasta?

LB: On ollut ihanaa pohtia jaettua yökyläkokemusta ja sitä, mitä kaikkea aitan niukkuuteen tarvitaan ja keitä kotimaisia artesaanitahoja olen voinut kutsua projektiin mukaan. On tarvittu liinavaatteet, kalusteet, aamiaisastiat ja valonlähde. Minulle oli äänen ja akustiikan lisäksi tärkeää, miltä materiaali tuntuu ihoa vasten. Sen takia mukana on esimerkiksi pohjoismaalainen perheyritys Lapuan Kankurit, joka on tehnyt rajatun erän kylpypyyhkeitä ja aamutossuja. Keraamikko Nathalie Lahdenmäeltä taas tulee aamiaisastiasto ja maljakot, ja Wesley Waters ja Salla Luhtasela tekevät kodin arkiesineet: kahvipannun, kynttilänjalan, tarjottimen ja käsipeilin. Fiskarsilainen Nikari on tehnyt puiset kalusteet ja Innoluxilta tulee kirkasvalolamput, jotka herättävät vieraat aamulla yhtä aikaa. Joka pala täydentää ainutlaatuista, holistista kokonaisuutta.

PH: Kenen luokse tahtoisit itse yökylään ja miksi?

LB: Unelmani liittyy pikemminkin paikkaan kun isäntään. Lempirakennukseni maailmassa on Casa Malaparte. Se on yksityishuvila, joka on rakennettu Caprille kallionkielekkeelle. Rakennus ei ole yleisölle auki ja se on ollut muutenkin omistajan vaihdoksen myötä pitkään tyhjillään. Olen usein käynyt katsomassa sitä pyhiinvaellusmielessä, mutta nähnyt sen ainoastaan kukkuloilta tai mereltä käsin. Olen snorklannut huvilalle johtavien portaiden juuressa. Veneestä käsin sain tuntuman, millaiset näkymät talosta avautuvat. Huvilalla on kuvattu Godardin Le Mépris -elokuva, jota rakastan yli kaiken. Ideaalitilanteessa teleporttaisin itseni tietysti 1960-luvun alkuun, jolloin isäntinä olisivat Jean-Luc Godard, Brigitte Bardot ja kuvausryhmä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat käyneet huvilassa sisällä, ja elättelen toivetta, että pääsen sinne joskus itsekin, jos en yöksi niin edes päiväkylään.

PH: Kertoisitko jonkun henkilökohtaisen muiston, joka liittyy kotiin ja asumiseen?

LB: Asuin Pariisissa kahdeksan vuotta pienessä 18 neliön ja kahden huoneen asunnossa talossa, joka oli rakennettu vuonna 1630. Pikkutilaan mahtui kylpyamme ja kaksi metriä pitkä keittiötaso. Jos minun täytyisi nyt tehdä lista asunnon tärkeistä ominaisuuksista, se ei täyttäisi kriteerejä. Mutta rakastin sitä paikkaa yli kaiken. Asumiseen ja asunnon hankintaan liittyy usein tiettyjä kasvuodotuksia ja statusasioita. Ajatellaan, että kun elintaso kasvaa, pitää vaihtaa isompaan asuntoon ja paremmalle paikalle, koska kyse on taloudellisista investoinneista. Siksi on kiinnostavaa ymmärtää, että kotia rakastaa monesti juuri siksi, koska se on epätäydellisyydessään täydellinen. Suomalaiset kesämökit ovat samanlaisia. Uusi kotini Bastillella 600 metrin päässä edellisestä näyttää paperilla hyvältä kuin järjestetty avioliitto: on isot ikkunat, esteetön näköala, paljon huoneita ja valoa. Mutta on vienyt aikaa, että tunneside on alkanut syttyä. Sopeudun yhä uuteen kotiini. Siitä kertoo se, että kävelen vieläkin päivittäin vanhan tutun hedelmäkauppiaani luo edellisen asuntoni naapuriin.

PH: Sinulla on ranskalainen mies. Mitä mieltä hän on suomalaisista kodeista?

LB: Mieheni ihailee suomalaisia, joista kuka tahansa on hyvä amatööritason kodinrakentaja. Mutta häntä myös äimistyttää, kuinka kurinalaisesti, kunnolla ja dramaattisesti Suomessa suhtaudutaan vesivahinkoon ja kuinka laajasti talot puretaan sen takia. Suomessa saneerataan ja sähkö ja putket tehdään uusiksi kolmenkymmenen vuoden välein varatoimenpiteenä. Jos mietitään korjausrakentamista, Pariisissa taas tehdään vain minimi ja taloja remontoidaan vain pakon edessä. Pariisin vanha kulttuuri ja talot kulkevat suvuissa. On mieletön tunne asua 400 vuotta vanhassa talossa. Vanhoja taloja tulee käsitellä hellästi, koska ne eivät muuten kestä. Ne on myös rakennettu eri tavalla. Jos pariisilaiseen vanhaan taloon tulee vesivahinko, talo hengittää ja vesi kuivuu ajan kanssa pois.

PH: Mitä suomalaisten pitäisi vaalia kodeissaan ja mistä suomalaisia kadehditaan maailmalla?

LB: Suomea ajatellaan usein modernina yhteiskuntana ja edelläkävijänä tieteessä. Mutta suomalaiset ovat hyvällä tavalla metsäläiskansaa. On aika poikkeuksellista, että ihmiset hakeutuvat metsiin. Itse en tosin ole yhtään sellainen. Rakastan syödä sieniä, mutta poimin niitä harvoin itse, paitsi haaveissani. Minulle sopii aittamajoitus keskellä Pariisia.

Ajatus Pariisista: ”Tulin Pariisiin kuusitoista vuotta sitten. Minulta kysytään aina, miltä tuntuu elää kahdessa kaupungissa ja miltä tuntuu tulla Pariisiin. Se ei tunnu miltään. Ajatusmaailmani ei muutu, eikä tule erikoisefektejä. Tykkään asua Pariisissa, koska tykkään ruoasta, siitä puhumisesta, taiteesta ja kulttuurista, joilla on täällä korostettu asema. Mietin aina aamulla ensimmäiseksi, mitä syön lounaaksi ja mitä valmistan illalliseksi. Suuri osa aivokapasiteetistani kuluu siihen. On hauskaa, että Pariisissa on sieluntovereita. Jos kerran vuodessa en ehdi syödä kunnon lounasta, ajattelen epäonnistuneeni elämässä, sillä olen sivuuttanut tärkeimmän asian. Ranska on ilmastollisesti hyvä paikka, ja Pariisissa ravintoloissa ja ruoassa näkyy käsityöläisyys. Hedelmien kuljetusmatkat tänne eivät ole pitkiä. Rakastan Des Gateaux et du Pain –leipomoa, joka tekee leivonnaisia sesonkien mukaan. Odotan pitkään suosikkiani, persikkakakkusesonkia, ja käyn vähän väliä katsomassa, joko kakkua on tarjolla. Syön myös älyttömästi japanilaista ruokaa, koska täällä on iso japanilainen yhteisö ja hyviä ravintoloita kuten udoneistaan tunnettu Kunitoraya, jossa käyn kaksi kertaa viikossa. Tykkään myös kunnianhimoisista mutta rennoista ravintoloista, kuten Clown Barista.”

Ajatus Instituutista: ”Instituutilla on nyt ihana uusi vaihe historiassaan. Siitä on lyhyessä ajassa tullut nimi, joka merkitsee ihmisille jotakin. Sen kapasiteetti keskeisellä, hyvällä paikalla Pariisissa oli suhteessa kävijöihin pitkään säästöliekillä. Mutta ei enää.”

Ajatus kodista: ”Koti ei ole kriteeriensä summa, vaan siihen vaikuttaa tunne. Se taas syntyy usein epätäydellisyyden täydellisyydestä.”

Kuvat
Kaapo Kamu, 2017

Share

No comments

You can be the first one to leave a comment.

Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>