Katja Gauriloff vastaa puhelinsoittooni Rovaniemeltä, jossa hän on valmistautumassa lähtöön Sodankylän elokuvajuhlille, suomalaisen elokuvakesän kohokohtaan. Tampereella elokuvantekoa opiskellut, lukuisia vuosia Helsingissä viettänyt elokuvaohjaaja Gauriloff asuu tätä nykyä Lapissa jakaen aikansa Rovaniemen ja Utsjoen välillä. Äitinsä puolelta kolttasaamelainen Gauriloff ei ole ikinä oppinut kolttasaamea tai asunut Saamenmaalla, mutta hänellä on kuitenkin vahva saamelainen identiteetti: hän on käsitellyt sukujuuriaan ja yhteisön historiaa useassa teoksessaan.

Tiedustelen heti aluksi, onko kotiseudulle palaaminen vaikuttanut ohjaajan työskentelyyn. “Usein etäisyys auttaa näkemään tarkemmin. Minulle on ollut hyötyä tietystä ulkopuolisuudesta, sillä se on antanut uskallusta tehdä asioita, joita en välttämättä pystyisi tekemään yhteisön sisältä käsin”, Katja kertoo, mutta lisää: “Tässä on kuitenkin kaksi puolta. Ensimmäinen elokuvani Huuto tuuleen syntyi, kun menin tutkimaan yhteisöä omista lähtökohdistani, katsoen sitä ulkopuolisena. Minut asetettiin kuitenkin heti yhteisön jäseneksi, mikä teki ylipäänsä elokuvasta mahdollisen. Kuun metsän Kaisa -elokuvan tekeminen vain syvensi kuuluvuuden tunnetta yhteisöön.”

“Usein etäisyys auttaa näkemään tarkemmin. Minulle on ollut hyötyä tietystä ulkopuolisuudesta, sillä se on antanut uskallusta tehdä asioita, joita en välttämättä pystyisi tekemään yhteisön sisältä käsin”

Kuun metsän Kaisa on tutkielma elokuvaohjaajan isomummon, kolttasaamelaisen sadunkertojan Kaisa Gauriloffin ja sveitsiläisen kirjailijan Robert Crottet’n ystävyydestä. Vuonna 1938 Crottet matkusti uniensa johdattamana Lappiin, Suenjelin kolttakylään, jossa hän tutustui Kaisa Gauriloffiin. Pian nämä kaksi ystävystyivät, ja Crottet alkoi tallentaa Kaisan kertomia legendoja ja tarinoita ylös. Kuun metsän Kaisa perustuu Crottet’n kirjoittamiin teksteihin, valokuviin ja kaitafilmeihin. Elokuva esitetään myös Institut finlandais’lla osana syksyn elokuvaohjelmistoa.

Kuva elokuvasta Kuun metsän Kaisa

Kaisan ja Robertin tarina nivoutuu vahvasti kolttasaamelaisten elämän mullistukseen toisen maailmansodan aikana. Sodan seurauksena koltat menettivät lähes kaiken, sillä he joutuivat jättämään ikiaikaisen kotipaikkansa ja koko kansa oli katoamisen partaalla. Robert Crottet toimi kolttien puolestapuhujana sodanjälkeisessä maailmassa tavoitteenaan turvata kolttien elämäntapa ja tulevaisuus. Hän lahjoitti paitsi kirjojensa tuoton, mutta keräsi myös perustamansa säätiön avulla suuren summan rahaa Euroopasta kolttien hyväksi. “Tiesin, että aihe olisi hyvä – kolttasaamelaisten historia on tärkeä, mutta unohdettu. En halunnut kuitenkaan tarttua aiheeseen heti ensimmäiseksi: ensiksi piti tehdä muita elokuvia ja kerätä enemmän kokemusta. Crottet’n materiaalit sallivat minulle myös hyvän näkökulman elokuvan tekemiseen, sillä en halunnut tehdä liian henkilökohtaista, omasta elämästäni tai perheestäni kertovaa elokuvaa”, Katja kertoo elokuvan teosta.

“Tiesin, että aihe olisi hyvä – kolttasaamelaisten historia on tärkeä, mutta unohdettu. En halunnut kuitenkaan tarttua aiheeseen heti ensimmäiseksi: ensiksi piti tehdä muita elokuvia ja kerätä enemmän kokemusta.”

Robert oli Katjalle myyttinen, lapsuuden tarinoista ja valokuvakirjoista tuttu hahmo. “Tietenkin minulla on aina ollut mielenkiinto isomummoani kohtaan elokuvan aiheena, mutta aiemmin en ole löytänyt siihen oikeaa muotoa.” Ohjaaja sai idean alkuperäismateriaalien etsimiseen, joiden löytyminen oli kuitenkin kiven alla. “Aloitin salapoliisityön etsien Crottet’n dokumentointimateriaalia, soittelin läpi lukuisia arkistoja ja yksityishenkilöitä.” Monien vaiheiden jälkeen vastaan tuli salaperäinen osoite Espanjasta, minne Katja lähetti kortin. Pian tuotantoyhtiöön tuli paluupostina vastaus, jonka oli allekirjoittanut Enrique Méndez, Robertin Crottet’n elämänkumppani ja puoliso. “Hän kutsui minut Espanjaan, mistä löysin kaikki alkuperäismateriaalit. Niitä oli valtavasti jäljellä! Enrique lahjoitti minulle kaiken, ja pyysi minua tekemään elokuvan niiden pohjalta.” Katja palasi Suomeen, teki menestyselokuvan ja lahjoitti materiaalit Siida-museolle.

Kuun metsän Kaisa palkittiin vuoden 2016 parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnolla. Seuraavana vuonna se sai Murmanskissa Northern Character -elokuvafestivaalien Grand Prix -pääpalkinnon. Tunnustelen Katjalta, miten poliittisesti herkkiä aiheita käsittelevä elokuva otettiin vastaan. “Keski-Euroopassa on tullut vastaan useita henkilöitä, jotka ovat tunteneet joko Robertin tai Kaisan. Toronton leffafestareilla eturivissä istui vanhempi nainen rollaattorin kanssa. Näytöksen jälkeen hän nousi seisomaan ja alkoi kertomaan ensin englanniksi, sitten murteellisella suomella, kuinka hänen miehensä on matkustanut Crottet’n kanssa. Tällaisia kohtaamisia ja tarinoita on ollut paljon, ne ovat olleet ihan mielettömiä!” Suomessa kohtaamiset ovat olleet kuitenkin erilaisia, jopa vaikeita: “Ihmiset ovat sanoneet suoraan, että kiitos kun kerroit. Mukana on ollut usein myös häpeän tunnetta liittyen tietämättömyyteen. Kyllähän sitä joku saa hävetä, mutta eivät tietenkään katsojat. Miksei saamelaisista ja meidän historiasta ole painettu koulukirjoihin mitään? Aikamoinen korjaamisen paikka.”

Kuva elokuvasta Kuun metsän Kaisa

Gauriloff liikkuu elokuvissaan sulavasti eri genrejen ja universumien välillä. Tänä keväänä teattereihin tullut Baby Jane -elokuva on ohjaajan ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. “Baby Jane oli ihan mahtava projekti! Kameratyön lisäksi yksi suurimpia nautintojani on näyttelijöiden kanssa työskentely. Tyylini ei muutenkaan noudata perinteisen dokumenttielokuvan linjaa, ja esimerkiksi Kuun metsän Kaisa -elokuvassa on paljon fiktiivisiä elementtejä.” Tällä hetkellä Gauriloff työskentelee kolmivuotisella taiteilija-apurahalla, ja kertoo työstävänsä pitkän elokuvan fiktiokäsikirjoitusta yhdessä saamelaistaiteilija Niillas Holmbergin kanssa. “Olen aina halunnut haastaa itseäni, minulle on todella tärkeää etten tee samanlaista elokuvaa kuin edellinen on. Olen aina hakenut uusia rajoja itselleni ja omalle tekemiselleni.”

“Tulossa on uusi sukupolvi, joka on identiteetiltään riittävän vahva, jotta teemoissa voidaan siirtyä eteenpäin. Esimerkkinä voidaan antaa saamelaisalueen feminismi.”

Keskustelumme päättyy yleiseen pohdintaan saamelaiselokuvien ja -ohjaajien tilanteesta Suomessa. “Elokuva – tai taide ylipäänsä – on täydellinen keino kertoa historiasta ja kuroa umpeen sukupolvien välisiä kuiluja, joka on ollut erityisen tärkeää minun teoksilleni,” Katja sanoo. Saamelaiselokuville historia- ja identiteettikysymykset olivat tuttuja teemoja 2000-luvun alussa, saamelaiselokuvien murrosvuosina. “Tästä teemasta on nyt onneksi päästy eteenpäin. Tulossa on uusi sukupolvi, joka on identiteetiltään riittävän vahva, jotta teemoissa voidaan siirtyä eteenpäin. Esimerkkinä voidaan antaa saamelaisalueen feminismi.” Katja toivoo kuitenkin, että lokeroinnin aika olisi pian ohi. “Voitaisiinko olla kohta siinä tilanteessa, että voimme käsitellä mitä aiheita haluamme? Ettei tarvitsisi kertoa saamelaisaiheista tavalla, joka kiinnostaa valtaväestöä. Olen tietenkin kaikkia lokerointeja vastaan, se, että olen saamelainen elokuvaohjaaja, ei velvoita minua tekemään elokuvia saamelaisaiheista. Olen aina tehnyt juuri sitä, mikä minua kiinnostaa ja huvittaa.”

Teksti: Sini Rinne-Kanto

Katja Gauriloffin ohjaama elokuva Kuun metsän Kaisa esitetään osana IF Screenings -ohjelmistoa 14. marraskuuta 2019.