Pariisissa asuva suomalainen naistenvaatesuunnittelija Milla Lintilä osallistui huhtikuun lopussa Villa Noailles’ssa järjestettyyn Hyères-festivaaliin, joka keskittyy muotiin, valokuvaukseen ja muotiasusteisiin. Milla voitti 34:ttä kertaa järjestetyssä festivaalissa Galeries Lafayette -palkinnon Metadance-mallistollaan, joka on hänen maisterikokoelmansa Aalto-yliopistolle. Kesäkuun kuukauden vieraamme Millan kanssa keskustelimme muun muassa Hyères-festivaalista, Pariisista ja lähestyvästä kesästä.

Viime syksynä Pariisiin takaisin muuttaneen Milla Lintilän kevät on ollut kiireinen erityisesti Hyères-festivaaliin vuoksi, jossa hän voitti Galeries Lafayette -palkinnon Metadance-mallistollaan. Milla suunnitteli malliston yksinomaan neuleesta, vaikka hänen taustansa onkin ollut enemmän kudotuissa kankaissa, naisten prêt-à-porter suunnittelussa ja erityisesti drapeerauksessa. Neule on Millalle kohtuullisen uusi tuttavuus – materiaali, josta kuitenkin nopeasti tuli hänen omansa. Myös taidehistoriaa aiemmin opiskelleelle Millalle inspiraatio muotiin tulee usein taiteesta. Metadance sai inspiraationsa ranskalaisen taiteilija Valentine de Saint-Point’n 1900-luvun alussa kirjoittamista kahdesta manifestosta: Manifesto of Futurist Woman ja Futurist Manifesto of Lust. “Manifestot on 1900-luvun alussa kirjoitettuja ja vielä tänä päivänä tosi ajankohtaisia. Ne käsittelevät 1920-luvun naisten yhteiskunnallisista odotuksista ja sentimentaalisista rooleista, vapautumista ja naisten seksuaalisuutta energiana ja taiteellisena energiana. Ne on tosi moderneja ja edistyksellisiä, suosittelen ehdottomasti lukemaan”, Milla sanoo. Mallistossaan Milla halusikin kuvata naisellisuutta – vahvaa sellaista – sekä tietyllä tavalla häpeilemättömyyttä: “Kokoelmahan on jopa kitschillä tavalla naisellinen, rikas materiaaleissa, mutta hienovarainen ja helposti lähestyttävä. Halusin tulkita naisellisuutta tietyllä tavalla. Kieleni on yksinkertainen, mutta ylellinen.”

Hyères-festivaali on suunnattu nuorille muotisuunnittelijoille ja siihen osallistuminen on valtava panostus. Pelkästään finaaliin pääsyllä on suuri merkitys tulevan uran kannalta, sillä festivaalin aikana luodaan paljon merkittäviä kontakteja ja ammatillista verkostoa. “Hyères oli ihan mieletön kokemuksena, todella intensiivinen ja mulle ainakin täysin korvaamaton. Kaikki ne ihmiset, se mentaliteetti… Se kisa on yksi asia, mutta toinen on kontaktit, joita siellä tapaa ja verkosto minkä se tarjoaa. Se oli maaginen kaksi viikkoa, en voisi olla iloisempi tällä hetkellä”, kuvailee Milla Hyères kokemustaan.

Osana voittoa Milla tulee suunnittelemaan capsule-kokoelman Galeries Lafayettelle keväälle 2020. Työskentelyä tavaratalon kanssa Milla odottaa mielenkiinnolla ja uskoo siitä tulevan hauskaa, vaikka yksityiskohdat ovatkin vielä avoinna. Kyseessä on projekti, jonka työstämisen hän aloittaa Galeries Lafayetten kanssa kesäkuussa. Palkinnon voittaminen ja suuren tavaratalon kanssa työskentely on tuonut Millalle jo hyvin näkyvyyttä, jonka hän myös haluaa hyödyntää tulevan uransa kannalta. Tähän Pariisissa asuminen luo otolliset mahdollisuudet. Kysymykseen onko voitto jo vaikuttanut uraan Milla vastaa välittömästi kyllä. “Se, että voitin Galeries Lafayette -palkinnon on mieletön mahdollisuus. Siitä saa hyvän näkyvyyden ja haluan hyödyntää sen täysin. Olen tosi onnekas, että asun täällä ja pystyn puskemaan tätä hommaa täysillä, koska muuten nämä jutut voi kuolla aika nopeasti.”

Voiton myötä Aalto-yliopistossa opintojaan viimeistelevä Milla kokee olevansa uuden äärellä ja suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti. “Silloin, kun muutin Pariisiin 2010 opiskelemaan, ajattelin, että one day… Nyt on se one day, tunnen jonkinlaisen alun, ja se tuntuu ihan mahtavalta, kun yhtäkkiä joku katsookin sun töitä. Mulla on hyvä tunne, todella positiivinen olo. Tämä vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen”, Milla kertoo. Tulevaisuudesta puhuttaessa Millalla onkin selkeä näkemys uransa etenemistä. Vaikka Hyères-voiton myötä olisi otolliset olosuhteet perustaa heti oma brändi, hän ei ole muuttanut suunnitelmiaan tai tavoitteita, joita kohti hän on työskennellyt jo pitkään. ”Haluan työskennellä vielä brändeille tai isoille taloille, tiedän tosi tarkasti missä haluan olla. Mä uskon oldschool-tapaan, haluan oppia jonkun kanssa muodin läpikotaisin ja tehdä sen hyvin. Koen, että mulla on vielä aikaa kehittyä. Jos puhutaan täydellisestä unelmasta uran suhteen se on tehdä töitä hyvässä talossa ja samaan aikaan viedä omaa juttua vähitellen pidemmälle.”

”Pienet neulemekot ja kesä 2019.”

Kiireisen kevään jälkeen Milla kertoo nauttivansa hieman rauhallisemmista hetkistä ja ensimmäistä kertaa Pariisissa asumisensa aikana hänellä on aikaa muullekin kuin työlle. “Nyt tultuani Hyèresin jälkeen Pariisiin, on ensimmäinen kerta, kun olen vapaalla. Muuten olen vain töissä. Teen suurimmaksi osaksi myös viikonloput töitä, ja siksi olen nyt yrittänyt nauttia tästä vapaudesta. Tämä on tavallaan myös omituinen in between -vaihe uutta hakiessa. Nyt on ensimmäinen kerta, kun olen ehtinyt käymään museoissa; se tarjonta täällä on valtava, kaikki isot museot ja galleriat. Olen yrittänyt nyt käydä katsomassa näyttelyitä ja muutenkin katsoa ympärilleni. Tavallisesti arki on pitkälti vaan sitä aamulla duuniin, illalla takaisin ehkä viinin kautta, jos on onnekas,” Milla toteaa. Pariisissa asuminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että pystyy jatkuvasti hyödyntämään kaupungin tarjoamat mahdollisuudet.

Kesän suhteen Millalla on suunnitelmissa paeta Pariisin helteitä Suomeen, Etelä-Ranskaan ja vuorille. Täysin poissa Pariisista Milla ei kuitenkaan tule olemaan, sillä työt pitävät hänet kaupungissa. Lisäksi hän haluaa viettää aikaa kirjastoissa taustatutkimusta tehden. Kysyttäessä kesän 2019 pukeutumisesta Milla ennustaa sen olevan vaivatonta. Hän toivoo myös näkevänsä paljon itselleen tärkeitä neuleita kaduilla. “Mun on pakko promota neuletta. Haluan nähdä semmoset slinkyt neulemekot, ysäri-Missonin tulemassa takaisin! Mä oon niin kiinnostunut tällä hetkellä neuleesta ja näen sen tulevaisuuden. Se on myös todella seksikäs tietyllä tavalla. Se on niin vapaa, siinä pystyy tekemään mitä tahansa. Pienet neulemekot ja kesä 2019.”

“Kesä ja puistot täällä on se juttu, et sä tarvitse mitään muuta kun sun frendit, viiniä ja puiston, that’s it! Se on parasta Pariisin kesässä, istua vaan ulkona.”

Pariisissa vuodesta 2010 asti asustaneella Millalla on vinkkejä myös kesällä Pariisiin tuleville turisteille. Hän itse tykkää liikkua kaupungilla kävellen, mikä on loistava tapa tutustua ympäristöön. “Pariisissa on parasta se, että sun ei edes tarvitse tietää mihin oot menossa, aina voi päätyä jonnekin. Mitä syrjemmässä ja mitä pienempi paikka, niin sitä mielenkiintoisempi se on. Rakastan myös Pariisin kitschiä puolta; kävellä jokea vaan edestakaisin, suosittelen!” Milla suosittelee tutustumaan Pariisissa myös muutamaan tiettyyn paikkaan: “20. kaupunginosassa on ravintola Les Mésanges, menkää sinne, se on pieni kylä yhdessä ravintolassa. Maailman ihanin bistro! Ja puistot on ihania! Yksi mistä tuli ihan ehdottomasti mun lempipaikka on Pariisin suurmoskeija ja sen viereinen kahvila. Yksi Pariisin kauneimpia paikkoja on suurmoskeijan puutarha, se moskeija ja sen vieressä oleva ravintola.” Pariisin kesässä parasta Millan mielestä onkin puistot: “Kesä ja puistot täällä on se juttu, et sä tarvitse mitään muuta kun sun frendit, viiniä ja puiston, that’s it! Se on parasta Pariisin kesässä, istua vaan ulkona.”

© Etienne Tordoir / catwalkpictures.com

Milla Lintilä