Kun Miia Tervo vastaa puhelinsoittooni, hän kertoo olevansa kävelemässä Rovaniemen Rantavitikan kohdalla, matkalla äitinsä luo. “Mulla on parikyt minsaa aikaa jutella, sit oon luvannu mennä rakentaan lumimajaa.” Erityisesti lyhytelokuvistaan tunnettu Tervo (s.1980) on noussut viime kuukausien aikana suuren yleisön tietoisuuteen tammikuussa elokuvateattereihin tulleen Auroran myötä. Keskustelemme hetken yhteisestä kotikaupungistamme Rovaniemestä, käyden läpi ensin molempien perhetarinat yhteisiä tuttuja etsien. Keskustelu siirtyy nopeasti Rovaniemeltä Pariisiin, kun Tervo muistelee kaupungissa viettämäänsä kesää 2007, joka kului kirjoittaen ja “häröillen”.

Puhelun alkutaival antaa hyvän kosketuksen Miia Tervon maailmaan: hyviä tarinoita riittää, ne ovat rehellisiä, kaunistelemattomia ja vilpittömiä. Oli sitten kyse naisten päihdeongelmista, juurettomuudesta tai maahanmuuttokysymyksistä, asioista puhutaan – ja suoraan. Tervon ensimmäinen pitkä elokuva Aurora tuo esiin juuri näitä teemoja. Nimikkoroolissa oleva Mimosa Williamo esittää päihdeongelmaista ja sitoutumiskammoista Auroraa, jonka elämä kuluu bailauksen ja kynsiteknikon töiden parissa arktisen lähiön mekassa Rovaniemellä. Elämä saa kuitenkin käänteen, kun hän tapaa maahanmuuttajataustaisen Darianin (Amir Escandari). Kohtaaminen ei kuitenkaan suju helpoimman kautta, vaan vaatii muutosta ja sopeutumista eri osapuolilta.

Tervo kertoo projektin saaneen alkunsa hänen työstämästään käsikirjoituksesta Nakit silmillä, joka kertoi nuoresta päihdeongelmaisesta naisesta. Käsikirjoitus ei kuitenkaan jalostunut elokuvaksi asti, ja Tervo jatkoi lyhytelokuvien parissa. Pian hänelle tarjottiin käsikirjoitusta, josta hän löysi paljon ammennettavaa: “leffana se ei toiminut, mutta siinä oli paljon hyviä ajatuksia ja elementtejä, joista jalostin erityisesti Juhan hahmoa (Chike Ohanwe) elokuvaan”. Juhan roolihahmo onkin yksi elokuvan onnistuneimpia: Ohanwe esittää paikallista perheenisää, joka on avoimen rasistinen Dariania kohtaan – ja on itse tummaihoinen.

“Mua alko kiinnostaa romanttisen komedian muoto, ja mitä kaikkea sen genren puitteissa voi tehdä ja kokeilla. Ja että miten se vois tehä hyvin! Eihän se voi olla niin helevetin vaikiaa tehä hyvää romanttista komediaa.”

Kirjoitusprosessin edetessä draamakomedian ainekset muuttivat muotoaan painottuen romanttisen komedian puolelle, Tervo kertoo. Tähän oli vaikuttanut ohjaajan serkun tarina: hän oli tavannut paikallisessa Prismassa maahanmuuttajan, johon oli palavasti rakastunut. “Mua alko kiinnostaa romanttisen komedian muoto, ja mitä kaikkea sen genren puitteissa voi tehdä ja kokeilla. Ja että miten se vois tehä hyvin! Eihän se voi olla niin helevetin vaikiaa tehä hyvää romanttista komediaa.” Tervo haluaa kuitenkin välttää liikaa genreilyä ja sanoo, että hänen elokuvansa eivät mene helposti yhteen kategoriaan.

Aurora-elokuvan maisemat toistavat tuttua kaavaa kuin Tervon lyhytelokuvassa Santra ja puhuvat puut (2013): Helsinki ja kaupunkikeskeisyys jäävät taakse, katsellaan ja kuunnellaan maaseutua, lähiöitä ja pikkukaupunkeja. Ja etsitään omia juuria. Tervo sanoo lokaatiovalinnan olleen tiedostamaton, mutta luonnollinen: “Mun on hyvä kertoa asioista ja maailmoista, joihin mulla on rehellinen yhteys. Voisinhan mie sijoittaa leffan vaikka Keravalle, mutta en voi käyttää paikkaa vain lavasteena, ympäristön pitää tuntua omalta.” Aurora-elokuvan välittämä Rovaniemi-kuva onkin tervetullut revontuli- ja porokliseiden jälkeen: oikeaa elämää, iloja ja suruja kerrostalomaisemineen. Myös elokuvan välittämä naiskuva tuntuu tutulta kaikessa mutkattomuudessaan, kun naiset ovat vähintään yhtä ronskeja ja suorasanaisia kuin miehet. “Se tuli tosi luonnollisesti. Mie vaan kirjotin sitä mitä mie näin. Kyllähän sie tiiät, että täällä nainen on vapaampi ja itsenäisempi ku etelässä. Sukupuoli ei oo määrittävä tekijä: sie saat olla härski ja ronski, ja useimmat lappilaiset naiset onki.”

Kysellessäni Tervon tulevaisuudenhaaveista ja -projekteista, hän kertoo niitä olevan paljonkin, suurimmaksi osaksi pöytälaatikossa. “Aurora-leffa muutti paljon asioita, ja mulle on tarjottu paljon uusia projekteja, mikä on ollu mahtavaa. Enkä mie yleensä ookkaan sellanen, että mie hirveästi puhuisin ennen kuin ne elokuvat on valmiita. Mie luulen että se on vähän sellanen rovaniemeläinen asenne, että ei etukätteen lähetä lesoomaan. Vähän sama ku sie lähet marjastaan. Ethän sie etukätteen sano, että mie lähen nyt hakkeen 80 litraa mustikkaa. Vaan sit ku sulla on se 80 litraa, ja joku kyssyy, että no paljon tuli, nii vastaat, että aivan hyvin. No sano nyt kuinka paljon? Noo aivan hyvin. No sano ny! Nooo… sellanen 80 litraa.”

Miia Tervon lyhytelokuva Santra ja puhuvat puut näytetään Institut finlandais’ssa 31. maaliskuuta 2019 osana La Finlande en 3 films -festivaalia. Aurora-elokuva näytetään perjantaina 29. maaliskuuta Reflet Médicis -elokuvateatterissa instituuttia vastapäätä.

Katso koko viikonlopun koko ohjelmisto täältä.

Kuvat elokuvasta Aurora
Teksti: Sini Rinne-Kanto