Suomen Ranskan instituutti nostaa esiin kuukausittain luovien alojen tekijöitä, joiden työ koskettaa nykypäivän Ranskaa ja Suomea. Pariisissa asuvan suomalaisen valokuvaajan Osma Harvilahden kuvat kertovat enemmän kuin mitä pelkkä katse havaitsee: hänen työnsä auttavat näkemään ympäröivät asetelmat ja niiden merkitykset, ehdottaen tarinalle useita mahdollisia päätöksiä. Osma keskusteli kanssamme eri yhteistyömuotojen ja valon tärkeydestä omassa työssään sekä muutoksessa olevasta kulkijan elämäntyylistään.

Muutit Helsingistä Pariisiin kolme vuotta sitten. Mitä luonnehtisit suurimmaksi eroksi kaupunkien välillä, erityisesti niiden merkitykseen luovan työsi kannalta?

Kolmen Pariisissa vietetyn vuoden jälkeen olen alkanut arvostaa yhä enemmän yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa osana työni kehityskulkua. Valokuvausala on hyvin kilpailuhenkinen Pariisissa ja Lontoossa, siksi tuntuukin hyvältä tukea muita ja työskennellä muiden kanssa niin paljon kuin mahdollista. Yhä useampi valokuvaaja, stylisti, lavastussuunnittelija ja luovan alan tekijä valitsee Pariisin asuinpaikakseen, mikä tekee täällä elämisestä tällä hetkellä vielä mielenkiintoisempaa.

Tuntuu kuin ajantajuni Pariisissa olisi muuttunut – tämä on jotakin, minkä koen ehkä merkittävimmäksi eroksi näiden kahden kaupungin välillä. Loputon uusien tapahtumien virta sekä elämä ja työskentely nopeatempoisen muodin ja julkaisutoiminnan parissa saa ajan juoksemaan nopeammin. Olen viime aikoina yrittänyt vierailla usein Helsingissä ja koen sen luovan hyvää dynamiikkaa Pariisissa työskentelylleni. Valon määrä ja Pariisin lyhyt talvi mainittakoon vielä positiivisina asioina.
 

 
Valon ymmärrys ja merkitys ovat vahvassa roolissa töissäsi yhdessä hienovaraisten, monivivahteisten värien ja muotoyhdistelmien kanssa. Näiden rakenteellisten elementtien lisäksi töissäsi on luettavissa sitoumus ympäröivään maailmaan, joka on seurausta subjektiivisesta valintaprosessista. Miten koet valokuvauksen mahdollistavan näiden lähtökohtien yhdistelyn?

Koen, että Pariisi on muuttanut työskentelytapojani ja työhöni liittyvää arvomaailmaa. Vielä asuessani Helsingissä tapasin matkustaa sieltä niin kauas kuin mahdollista löytääkseni itseni uusista ympäristöistä, jotka tarjoaisivat minulle työstämiskelpoista materiaalia. Palatessani näiltä matkoilta uusien ideoiden ja teemojen kera Helsinkiin syntyi ideoista uusien töiden runkoja sekä kuvausaiheita. Nyt Pariisissa asuessani koen matkustustarpeeni vähentyneen, kaupunginosan vaihtaminen voi hyvin riittää uuden ja mielenkiintoisen idean löytämiseksi. Minua on aina kiehtonut ympäristöni dokumentointi sekä arjen vuorovaikutteisten asioiden tulkitseminen. Koulutustaustani on yhteiskuntatieteissä ja muodin sosiologiassa. Tältä pohjalta on hyvin mielenkiintoista seurata miten ihmiset pukeutuvat: elämää helpottaakseen ihmiset keksivät mitä erikoisempia ratkaisuja, jotka myöhemmin tulevat jaetuiksi ja hyväksytyiksi kokonaisten yhteisöjen parissa. Pääasiallinen mielenkiintoni valokuvauksessa on sosiaalisessa kanssakäymisessä. Olen onnekas saadessani tavata ihmisiä työni parissa heidän arkeaan havainnoiden ja joskus sumentaen rajaa todenmukaisuuden ja järjestellyn välillä.

Miten päädyit valokuvauksen pariin? Miten suhteesi kameraan on muuttunut ja kehittynyt vuosien varrella?

Valokuvaukseen päätyminen on ollut minulle yksi luonnollisimmista asioista. Kamera korvasi soittimet ja skeittilaudat ollessani parikymppinen, ja valokuvasin harrastusmielessä työskennellessäni ja opiskellessani Helsingissä. Käännekohta oli vuonna 2011 suorittamani työharjoittelu New Yorkissa, mikä sai minut harkitsemaan valokuvausta vakavissani. Näin kuinka valokuvaus kutisti maailmaa, ja miten paljon mahdollisuuksia ja positiivisia tekosyitä se tarjosi ihmisten kohtaamiseen ja uusiin paikkoihin matkustamiseen. Tunne epätavalliselle elämänrytmille antautumisesta ja ainaisesta liikkeellä olosta vei minut mennessään. Nykyisin annan entistä enemmän aikaa ja voimavaroja jokaiselle aloittamalleni projektille. Kehittelen uusia tapoja käyttääkseni koulutustani materiaalina työssäni, ja haastaakseni itseäni sisällyttäen työtapoihin uusia yhteistyömenetelmiä.

Mikä katsot maailmaa? Koetko valokuvan ennenkaikkea keinona luoda uutta vai pikemmin jo olemassaolevan ilmentäjänä?

Valokuva on ehdottomasti keino avartaa maailmankuvaa ja kytkeytyä ympäristöön, kohdata ihmisiä ja oppia heistä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden matkustaa. Kamera on samanaikaisesti tekninen väline kuin veruke, tietynlainen psykologinen tekosyy joka sallii asettumisen eri rooleihin – kulttuurisesti hyväksyttyihin tai ei. Henkilökohtaisella tasolla valokuva rikkoo toki rajoja ja opettaa meitä monin tavoin. Kyse on aina jonkin idean sisällyttämisestä otokseen tai työnrunkoon, ja tällä tavoin todellisuuden mukauttamisesta ja kehystämisestä. Valokuvaaja toimii kuraattorina jonka valittavaksi jää esittämistapa vivahteineen. Tässä piilee muutosvoima liittyen tapaamme tarkastella asioita.

Henkilökohtaisella tasolla valokuva rikkoo toki rajoja ja opettaa meitä monin tavoin. Kyse on aina jonkin idean sisällyttämisestä otokseen tai työnrunkoon, ja tällä tavoin todellisuuden mukauttamisesta ja kehystämisestä.

Olet osa The Communityä, joka on Pariisissa sijaitseva poikkitaiteellinen ja kokeellinen taidetila. Tämän projektin parissa olet myös kuratoinut valokuvanäyttelyitä ja kehittänyt keskustelua eri yhteistyötapojen kehittämiseksi erityisesti valokuvaajien keskuudessa. Minkälainen tämä kokemus on ollut? Onko projektin poikkitaiteellinen näkökulma muuttanut suhdettasi muita taiteenlajeja kohtaan?

Tilaisuus työskennellä The Communityllä valokuvaprojektien vetäjänä on osoittautunut hyvin erityislaatuiseksi kokemukseksi elämässäni ja ammatillisella urallani. Seitsemän vuotta sitten olin harjoittelijana pienessä newyorkilaisessa taidegalleriassa, joka perustui paikallisen taiteilijayhteisön yhteentuomiseen. Koin inspiroivaksi voidessani käydä mutkattoman keskustelun taiteilijaopiskelijan ja huippuvalokuvaajan kesken ilman perinteisen galleriakontekstin tuomaa raskasta ja konservatiivista kehystä. The Communityn filosofia on hyvin laaja-alainen, perustuen sen jäsenten monipuolisiin ja vaihteleviin taustoihin, ja siitä seurauksena syntyvän erilaisuuden ymmärrykseen.

Vetäessäni erinäisiä valokuvaprojekteja olen saanut mahdollisuuden soveltaa vuosien varrella valokuvaajana kartuttamiani moninaisia tietoja ja taitoja sekä ottaa etäisyyttä tavanomaisempiin lähestymistapoihin. Pariisi on tunnettu ei-niin-mutkattomana ja ulospäinsuuntautuneena kaupunkina, mistä johtuen tuntuu hyvältä nähdä ihmisten tulevan takaisin tänne ja olevan avoimia vuoropuhelulle ja yhteistyöehdotuksillemme. Minua kiinnostaa valokuvaan ja muotiin yhdistetty itsekeskeinen kulttuuri, ja vaihtoehtojen löytäminen tälle näkemykselle: uudet tavat toimia yhdessä sekä myötävaikuttaa kuratoitujen näyttelyiden, julkaisujen ja kaupallisten projektien kautta, kehittäen jo käynnistettyjä suhteita. Tuntuu hyvältä havaita, että tuen saaminen ja sen antaminen kollektiivimme jäsenten kesken inspiroi omaa ammatillista toimintaani, tehden työstäni ihmisläheisempää ja avoimempaa uusille lähestymisille yhteistyön merkeissä.

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?

Minua inspiroi lähelläni sijaitsevan lähikaupan Le Zingamin juures- ja vihannesosasto. Olen kuullut että ihmiset matkustavat sinne toiselta puolelta kaupunkia edullisille juusto- ja vihannesostoksille. Olen myöskin inspiroitunut upean sinisestä Suomen talvisesta valosta, jota en ole aikaisemmin kokenut kovinkaan mielenkiintoiseksi.

Voisitko kertoa luovasta työstäsi? Miten aloitat kuvauksien suunnittelun?

Työni pohjautuu syvälliselle kuratoinnille ennen varsinaista valokuvausta. Tämä alkuvaiheen dokumentinomainen havainnointi voi sisältää varsin mielikuvituksellisia ideoita. Viime vuonna keksin yhdistää kiinnostukseni modernia tanssia sekä valokuvausta kohtaan. Minut lähetettiin Etelä-Afrikkaan kuvausmatkalle, ja oivalsin sen olevan loistava mahdollisuus jäädä hetkeksi sinne ja luoda yhteyksiä Cape Townissa sijaitsevaan tanssi-instituutioon. Projektin aikana vietin useita aamuja keskustellen instituution taiteellisen johtajan kanssa kartuttaen ymmärrystäni tanssin merkityksestä ja taustoista paikallisessa yhteisössä. Keskustelujen kautta alkuperäinen ideani muodostui uudelleen. Keskityin enemmän tanssin voimaan auttaa Gugulethun nuorisoa haastaakseen itsensä ja löytääkseen intohimonsa. Kokemusten ja tapaamisten kautta projekti ja sen fokus kehittyi. Samalla yritin itse pysyä innostuneiden ihmisten rytmissä mukana ja tehdä muistiinpanoja havaitsemastani. Ihanteellista työskentelylleni olisi, että voisin viettää aikaa aiheen parissa ja nähdä, kuinka asiat muuttuvat ajan myötä. Työskennellessäni editoriaalisten projektien parissa, teknisten ja visuaalisten ratkaisujen löytyminen jo alkuvaiheessa on tärkeää, koska yleensä aikaa ei ole tarpeeksi mennä ja löytää paikan päällä haluttuja asioita. Editoriaalinen työni saa usein vaikutteita matkoilla havaitsemistani asioista, musiikista, jota kuuntelen tai arjen tapahtumista. Puhelimeni on täynnä käsitteellisiä muistiinpanoja ideoista, unista ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Käytän merkintöjäni muodostaessani ajatuskarttoja ja kerronnallisia tarinankulkuja.

Mikä on hauskin työstämäsi projekti tähän mennessä?

Viime vuonna olin muutaman kuukauden ajan vastuussa kaikesta Hermèsin sosiaalisesta mediasisällöstä. Matkustin mantereelta toiselle seuraten työryhmää muotinäytöksiin ja tapahtumiin. Sanoisin sen olleen yksi mielenkiintoisimmista ja haastavimmista kaupallisista projekteista, joissa olen saanut olla mukana. Olin mukana videossa, jossa maineikas puuhevonen sai öljyhoidon barcelonalaisen myymälävirkailijan toimesta. Videonpätkä julkistettiin viidelle miljoonalle Instagram-seuraajalle ja sai osakseen kosolti huomiota kommenttikentän täyttyessä myyjän sulavan pehmeän kädenliikkeen johdosta. Kävi ilmi, että olin aiheuttanut pienimuotoisen hevosseksiskandaalin ja video poistettiin nopeasti sopimattomana sisältönä.

Mitä sinulla on suunnitelmissa seuraavaksi? Missä näkisit itsesi tulevaisuudessa?

Viime aikoina olen keskittynyt uusiin julkaisuprojekteihin ja omaan taiteelliseen työhöni. Odotan innolla oman materiaalin julkistamista tänä vuonna. Minulla on kaksi projektia, jotka ovat parhaillaan tuotannon alkuvaiheessa ja perustuvat yhteistyöhön eri alojen taiteilijoiden kanssa. Työ on siis hyvin pitkälti symbioottista, vastoin perinteisesti tunnettua, rajoja hakevaa valokuvaa. Pariisi tuntuu myös entistä miellyttävämmältä paikalta asua, joten näkisin mielelläni itseni täällä vielä vähän pidempään.

Osma Harvilahti

Kuvat: Osma Harvilahti