Esitimme viisi kysymystä Johanna Råmanille, Suomen Ranskan instituutin uudelle johtajalle.

1. Voisitko esitellä muutamalla sanalla itsesi, kuka olet ja mistä tulet?

Nimeni on Johanna Råman ja oma taustani liittyy ennen kaikkea musiikkiin. Viimeisimpänä työskentelin 4,5 vuoden ajan Meidän Festivaali -nimisen monimuotoisen musiikkitapahtuman parissa Tuusulanjärvellä, jota minulla oli ilo ja onni tehdä yhdessä viulisti Pekka Kuusiston, festivaaliaikaisen henkilökunnan sekä monien festivaalilla esiintyneiden taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa. Aloitin elokuussa suurella innolla, uuden unelmatyön parissa Suomen Ranskan instituutin johtajana Pariisissa.

2. Mitä asioita haluaisit edistää instituutin johdossa?

Haluan edistää instituutin johdossa kauneutta, moniäänisyyttä, empatiaa, uteliasta ja rohkeaa toimintaa. Haluan, että instituuttimme on jatkossakin merkityksellinen ja tärkeä kohtaus- ja yhdessäolemisen paikka Pariisin latinalaiskorttelin sydämessä. Olen kiinnostunut tutkimaan uusien kollegoideni kanssa, mitä laajemmin ympäristönäkökulmat ja -kysymykset toiminnassaan huomioonottava instituutti voi olla.

3. Millaisena näet instituutin tulevaisuudessa?

Suomen Ranskan instituutin lähivuosien tavoitteena on olla entistä tunnetumpi ja kansainvälisempi toimija Pariisissa. Uusia avauksia on tarkoitus tehdä esimerkiksi Pohjois-Afrikan ranskankielisten maiden kanssa. Näen, että instituutin rooli avoimena, aktiivisena, keskustelevana ja eteenpäinkatsovana toimijana jatkuu ja vahvistuu tulevien vuosien aikana.

4. Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi?

Minut tekee onnelliseksi luonto, meri, läheiset ihmiset, taide, junamatkustaminen, hyvä kasvisruoka sekä ihmisten väliset kohtaamiset, jossa syventyä pohtimaan kysymyksiä elämästä ja unelmista.

Tällä hetkellä minua kiinnostaa mm. aikamme monimuotoinen runous, ajankohtaisiin kysymyksiin kantaaottava taide, alkuperäiskansojen suhde luontoon sekä pitkät, hyvin toimitetut ja laadukkaat artikkelit, jotka kutsuvat hidastamaan ja keskittymään vauhdikkaan maailmanmenon vastapainoksi. Kotonani soi useimmiten radio, jazz-musiikki tai J.S. Bach.

Yksi minulle tärkeä paikka löytyy Suomen läntisimmästä pisteestä, Ahvenanmereltä, 350×150 metrin suuruiselta luodolta, jossa sijaitsee Märketin majakka. Erityisesti mieleen on jäänyt yksi syyskuinen viikko majakalla kahden kotkalaisen eläkeläismiehen kanssa, joka opetti paljon yhteistä ihmisyydestä.

5. Minkälaisia ajatuksia sinulla on tämän päivän Ranskasta ja Pariisista?

Olen asunut viimeksi kymmenen vuotta sitten Pariisissa. Pariisi on minulle kiehtova ja inspiroiva metropoli, täynnä monenlaisia todellisuuksia. Koen, että Pariisi on viime vuosien aikana avautunut uusilla tavoilla.

Ranskassa arvostan erityisesti maan suhdetta kulttuuriin ja sivistykseen, mikä näkyy esimerkiksi pienten korttelikirjakauppojen kukoistuksena, elinvoimaisena elokuvakulttuurina ja kohteliaisuutena. Ihailen täällä älykästä ja vilkasta keskustelukulttuuria, elämäniloa ja yhdessäoloa. Täällä pankkivirkailijankin kanssa keskustellaan raha-asioiden lomassa kulttuurista.

Odotan, että pääsen kohtaamaan monia uusia ja inspiroivia yhteistyökumppaneita, jakamaan hyvän kahvin ilosanomaa yhteistyökumppanimme Café Coutumen kanssa, juomaan minttuteetä la Grand Mosquée de Parisin sisäpihan teesalongissa, uimaan läheisessä artdeco-uimahallissa sekä tietysti seuraamaan ja osallistumaan laajasti kaupungin monipuoliseen kulttuuritarjontaan. Inspiroidun ajatuksesta, että viikonloppuisin minulla on myös mahdollisuus matkustaa muutamassa tunnissa junalla niin Lyoniin, Lontooseen kuin Amsterdamiin.

Share